Otteluennakko: Vieraspelien putki jatkuu Helsingissä

Jukureilla on keskiviikkona edessään neljän peräkkäisen vierasottelun putkesta toinen kamppailu. Mikkeliläisryhmä matkaa Helsinkiin, jossa se kohtaa HIFK:n.


Jukurit päätti viime viikkonsa voitokkaissa merkeissä, kun se nappasi Lahdesta täydet pisteet kaatamalla Pelicansin 4-0-numeroin. Kamppailu oli alusta alkaen vieraiden hallussa ja toisen erän lopulla joukkue teki nopeaan tahtiin kolme maalia, joilla ratkaisi ottelun edukseen.

Maalinsuulla nollapelin pelannut Rasmus Korhonen otti varmasti kiinni muutamat kotijoukkueen vaarallisemmat tilanteet. Viljam Sandvik puolestaan ohjasi liigauransa avausmaalin toisen erän lopussa ja Samuel Salonen teki kauden ensimmäisensä.

Vahvasti kauden aloittanut kolmikko Ondrej Kovarcik-Michal Kovarcik-Niko Huuhtanen puolestaan vastasi kahdesta muusta osumasta. Michal on myös koko sarjan pistepörssissä jaetulla kärkitilalla pisteillään 1+7.

Sairastuvalla jatkavat Ottoville Leppänen ja Kasper Soini, joiden lisäksi Jesper Piitulainen loukkasi itseään Ässät-ottelussa ja Pelicans-ottelu jäi häneltä väliin. Piitulainen on sivussa myös keskiviikon kamppailusta.

Keskiviikkona jukurijoukkue matkaa Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Nimivahva helsinkiläisjoukkue vahvistui kesän aikana muun muassa kokeneilla Jori Lehterällä, Joonas Raskilla, Leo Komarovilla ja Petteri Lindbohmilla.

Joukkueesta löytyy myös Kristian Vesalaisen ja Julius Nättisen kaltaisia maaliahneita hyökkääjiä sekä puolustuksesta jykevä kapteeni Ilari Melart.

HIFK aloitti kautensa tappiolla Tapparalle, mutta on sen jälkeen voittanut kolme ottelua putkeen. Viimeksi perjantaina helsinkiläisryhmä haki tiukan 2-1-vierasvoiton HPK:sta.

Helsinkiläisten tehokkain peluri alkukauden peleissä on ollut Vesalainen, joka on neljään otteluun nakuttanut pisteet 3+2. Puolustuspäässä tehoja on tullut puolestaan kolmesti maalipuiden väliin osuneelta Lindbohmilta.

HIFK:n kokoonpanossa on ollut alkukaudesta jonkin verran poissaoloja. Tällä hetkellä sivussa vammojen vuoksi ovat Komarov, Eetu Koivistoinen, Tony Sund, Kasper Kotkansalo, Kasper Lundell sekä Tomi Karhunen.