Otteluennakko: Savolaistaisteluun piristyneen KalPan kanssa

Perjantai-iltana kamppaillaan jälleen Savon herruudesta, kun KalPa vierailee Ikiomalla.

Perjantaina lähdetään taistelemaan kolmannesta voitosta Savon paikallisissa.


Jukurit avasi viikon maukkaalla ryöstöretkellä Helsinkiin. Huikean tehokas avauserä ja sitkeä taistelu toivat pistepussiin täydennystä kolmen pisteen verran, kun HIFK kaatui lopulta 5-3-lukemin.

HIFK:ta vastaan hieman rikkonaisella miehistöllä liikenteessä olleen jukurijoukkueen näkyvimpiä oli Teemu Pulkkinen, Otto Mäkisen ja Joachim Rohdinin muodostama kolmikko. Mäkinen ja Pulkkinen viimeistelivät maalin mieheen ja Rohdin oli alustamassa kahta osumaa.

Heidän lisäkseen myös Simon Stransky ja Jarkko Immonen jatkoivat hyviä otteitaan merkkauttamalla kaksi tehopistettä. Ketjun toisessa laidassa viilettänyt Markus Oden puolestaan iski kauden avausosumansa.

Joukkue sai myös uuden vahvistuksen kokoonpanoon, kun Patrik Puistola liittyi kaksivuotisella sopimuksella sarvipäihin. 20-vuotias on uuden joukkueensa käytettävissä jo KalPa-ottelussa.

Kautensa vaisusti aloittanut KalPa pääsi voittokantaan viime peleissä nappaamalla täydet pisteet kahdesta edellisestä kamppailustaan. Viime lauantaina se kaatoi kotonaan Ilveksen 5-0 ja keskiviikkona taivutti HPK:n 4-1-lukemin. Vieraskaukalosta kuopiolaisryhmä ei vielä tällä kaudella ole voittoa ottanut.

Perjantain Savon derby on tälle kaudelle runkosarjan kolmas kohtaaminen. Jukurit voitti kauden avausviikonlopun kamppailut 2-1 -ja 3-0-lukemin.

Kuopiolaisryhmästä Miikka Pitkänen ja Juuso Mäenpää ovat kuuden ottelun pisteputkessa. Pitkänen on viimeistellyt tehot 2+6 ja Mäenpää 1+5. Aleksi Klemetti on puolestaan iskenyt kahdessa edellisessä ottelussa yhteensä tehot 2+2.

Jukurit-KalPa alkaa Ikioma Areenalla 1.10.2021 kello 18.30. Ovet avautuvat tuntia aikaisemmin! Lippuja voit ostaa mm. Jukurit Shopista ja verkosta osoitteesta Lippu.fi/Jukurit. Hinnat ennakkoon alkaen 12 euroa.