Otteluennakko: SaiPan kanssa vääntöön maanpuolustusteemaisissa tuplamatseissa

Tälläkin viikolla kamppaillaan tuplapelit viikonloppuna. Maanpuolustusteemaisissa otteluissa vastassa on SaiPa.


Jukurit kärsi viime viikonlopun otteluissaan tappiot JYPille 6-2- ja 3-1-lukemin. Perjantain vierailu Jyväskylässä oli joukkueelta heikko suoritus, mutta lauantaina kotiyleisön edessä peli-ilme oli huomattavasti parempi tappiosta huolimatta. Mikkeliläisryhmällä oli riittävästi paikkoja pelin kääntämiseenkin, mutta tehottomuus vaivasi.

Isoimpia haasteita JYP-otteluissa Jukureille oli erikoistilannepelaaminen. JYP rokotti mikkeliläisryhmää jokaisesta ylivoimastaan, kun taas Jukurit onnistui hyödyntämään vain yhden erikoistilanteensa maalin muodossa.

JYP-otteluissa Jukurien takalinjoilla debytoi ruotsalainen Lucas Nordsäter. Perusvarmaa peliä mikkeliläisalakerrassa pelannut puolustaja kellotti ja keskimäärin hieman vajaat 17 minuuttia jääaikaa per ottelu.

Sairastuvalta tuli myös positiivisia uutisia, sillä kuukauden verran sivussa ollut hyökkääjä Pekka Jormakka on palannut joukkueharjoituksiin.

Viikonlopun tuplapeleissään Jukurit kohtaa SaiPan. Ottelut ovat joukkueille kauden ensimmäiset keskinäiset kamppailut.

Sarjan hännillä majaileva lappeenrantalaisryhmä nappasi viime viikolta kotivoitot KalPaa ja Sportia vastaan, mutta viikon päätteeksi taipui rumin 8-1-lukemin Ilveksen vieraana sunnuntaina. Tämän viikon alkuun joukkue kärsi keskiviikkona 5-1-tappion Ässille vieraissa.

SaiPan selvä ykköspyssy on ollut koko sarjan maalipörssissä 12 osumallaan oleva Ville Meskanen, jolla on kasassa 17 tehopistettä. Jukurit-otteluista joukkueen kokoonpanosta puuttuu varmuudella joukkueen toiseksi paras maalintekijä Kristian Pospisil, joka kärsii pelikieltoaan.

Poissaoloista kärsivä lappeenrantalaisjoukkue on vahvistanut rivejään myös kahdella pelaajalla viime aikoina, kun ryhmään siirtyivät Pelicans-puolustaja Matias Rajaniemi sekä Ilveksestä saapunut hyökkääjä Joonas Oden. Viime peleissä lappeenrantalaisten puolustuksessa on luutinut myös Jukureistakin tuttu Santeri Salmela, joka on Ketterästä lainalla.

Molemmissa ottelut ovat perinteiseen tapaan maanpuolustusteemaisia. Ennen lauantain kotiottelua Ikioma Areenan pihalla järjestetään koko perheen yhteinen ulkoilutapahtuma, jossa on runsaasti erilaista tekemistä! Tapahtuma alkaa kello 15.30.

Jukurit-SaiPa pelataan Ikioma Areenalla lauantaina 3.12.2022 kello 17.00! Liput matsiin saat hankittua Jukurit Shopilta ja lippu.fi/jukurit!


Viikonloppuna käytössä olleiden erikoispelipaitojen huutokauppa aukeaa torstaina 1. joulukuuta klo 18 Huuto.net-huutokauppasivustolle.

Lue lisää