Pe 5.12. 18:30 VS.

Otteluennakko: Runkosarjan viimeisissä kotikoitoksissa vastassa Tappara ja JYP

Runkosarjan viimeiset kotiottelut kamppaillaan viikonloppuna. Tärkeiden pisteiden peleissä vastassa ovat Tappara ja JYP.


Jukurit katkaisi tappiollisen jaksonsa viime lauantaina Hämeenlinnassa. Mikkeliläisryhmän alku ottelulle oli tyrmäävä, sillä se vei avauserän nimiinsä 5-0. HPK pääsi jälkimmäisissä erissä kaventamaan, mutta Jukurit vei täydet pisteet kuitenkin 6-3-lukemin.

Onnistumiset jakaantuivat Hämeenlinnassa laajalti, sillä maaleja teki viisi eri pelaajaa. Kahden maalin mies kamppailussa oli Konsta Helenius, joka iski uransa toisen ja kolmannen liigamaalin. Michal Kovarcik jatkoi myös hyvää virettään tekemällä tehot 1+1. Viimeiset viisi ottelua tsekkihyökkääjä on pelannut piste per peli-tahdilla.

HPK-voitolla Jukurit piti myös pudotuspeliunelmansa vielä elossa. Joukkueen omissa käsissä tilanne ei kuitenkaan enää täysin ole, vaan myös edellä olevien KooKoon ja HPK:n tulokset ovat merkityksellisiä tilanteen kannalta, joten voittoja sarvipäät tarvitsevat viimeisistä otteluistaan.

Perjantaina Jukurit saa Ikiomalle vieraakseen Tapparan. Kauden kolmesta aiemmasta kohtaamisesta kirvesrinnat veivät voiton kotikaukalossaan molemmista peleistä, mutta lokakuussa Jukurit oli Ikiomalla vahvempi 2-1-lukemin.

CHL:n mestaruuden vastikään voittaneen Tapparan viiden ottelun voittoputki Liigassa katkesi tiistaina, kun se kärsi kotikaukalossaan 4-0-tappion KooKoolle. Tamperelaisryhmä pelaa vielä ennen Mikkelin vierailua torstaina ottelun TPS:n vieraana.

Tamperelaisten pistekärkenä on konkarisentteri Jori Lehterä, joka on koko sarjan pistepörssissä toisena tehoila 11+41. Niko Ojamäki on ollut myös hyvässä iskussa viime peleissä tekemään viiteen edelliseen peliin tehot 3+4. Liigan helmikuun pelaajaksi valittu puolustaja Valtteri Kemiläinen puolestaan on tehtaillut viimeisiin kahdeksaan otteluun 11 tehopistettä.

Runkosarjan viimeisessä kotiottelussa lauantaina vastassa on puolestaan JYP, joka on Jukurien perässä sarjataulukossa kahdeksan pisteen päässä. Jyväskyläläisryhmä avasi kuluvan viikon Ässien vieraana, jossa se kärsi viime hetkien maalilla 3-2-tappion. Perjantaina joukkue kohtaa kotonaan vielä KalPan.

Kuluvan kauden keskinäisissä kamppailuissa Jukurit on ennen viimeistä vääntöä niskan päällä voitoin 3-2. Viimeisimmän kohtaamisen pari viikkoa takaperin mikkeliläiset käänsivät 2-1-voitokseen voittomaalikisassa.

Liigan pistepörssissä kolmantena oleva ja JYPin kultakypärää kantava Jerry Turkulainen on ollut hyvässä iskussa viime peleissä tekemällä viiteen peliin tehot 2+2. Neljään pisteeseen viidessä edellisessä kamppailussa on yltänyt myös tehopuolustaja Sami Niku, joka on merkkauttanut neljä syöttöä.

Jukurit-Tappara perjantaina 3.3.2023, kello 18.30 Ikioma Areenalla. Ovet avataan 17.30!

Jukurit-JYP lauantaina 4.3.2023, kello 17.00 Ikioma Areenalla. Ovet avataan 16.00!

Liput matseihin Jukurit Shopilta ja lippu.fi/jukurit!

Otteluinfo: Jukurit-Tappara perjantaina 3. maaliskuuta 2023 klo 18.30

Runkosarjan toiseksi viimeisessä kotiottelussa Jukurit saa vastaansa tuoreen CHL-mestarin Tampereen Tapparan.

Lue lisää

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 26 15 2 2 7 51 1,96
2. Ässät 26 15 3 0 8 51 1,96
3. JYP 23 13 3 1 6 46 2,00
4. SaiPa 27 12 2 4 9 44 1,63
5. KooKoo 25 11 5 1 8 44 1,76
6. Lukko 26 12 3 1 10 43 1,65
7. K-Espoo 27 10 3 5 9 41 1,52
8. KalPa 24 11 3 1 9 40 1,67
9. Jukurit 28 10 3 3 12 39 1,39
10. TPS 27 7 5 5 10 36 1,33
11. HPK 25 8 3 5 9 35 1,40
12. Ilves 25 8 3 3 11 33 1,32
13. Kärpät 27 8 3 2 14 32 1,19
14. Pelicans 25 7 3 5 10 32 1,28
15. HIFK 27 7 2 2 16 27 1,00
16. Sport 24 6 0 6 12 24 1,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O