09.09.2024 17:28
Otteluennakko: Runkosarjan taistelut käyntiin kotiavauksessa HPK:ta vastaan
Liigan runkosarja lyödään käyntiin Let´s Go Areenalla tiistaina. Kauden avausmatsiin Jukurien vieraaksi saapuu HPK.
Jukurit aloittaa runkosarjakamppailunsa tiistaina kotikaukalossa. Let´s Go Areenalle vieraaksi kauden avaukseen saapuu HPK.
Mikkeliläisryhmä päätti harjoituskauden viime torstaina KalPan vieraana 6-2-tappioon. Vahvan avauserän sarvipäiden jälkeen ote herpaantui toisessa erässä, jossa kuopiolaisisännät rokottivat neljästi ja karkasivat vierailtaan.
Kolmatta otteluaan jukuripaidassa pelannut Peter Abbandonato jatkoi maalivirettään ottelussa iskemällä toisen maalinsa joukkueessa. Jukureiden toisen maalin viimeistelleelle Thomas Olsenille osuma oli puolestaan ensimmäinen mikkeliläisryhmässä.
Harjoituskauden peleissä vahvassa iskussa olivat muun muassa neljä maalia iskenyt Max Ellis, 2+2-tehot merkkauttanut Ludwig Persson sekä viisi maalia alustanut Kasper Soini.
Jukurit pelasi harjoituskauden aikana seitsemän ottelua. Voittoja käteen jäi vain kaksi, mutta päävalmentaja Marko Tuomainen katsoo silti luottavaisesti tulevaan.
- Hyvä prosessi saatiin. Monelle pelaajalle paljon uutta, uusia pelaajia, uusi valmennus ja vähän uusi systeemi. Varmasti ottaa aikansa, että kaikki loksahtaa kohdalleen, mutta kuten joukkueelle sanoin, niin nyt ollaan tarpeeksi valmiita voittamaan se ensimmäinen peli, Tuomainen summasi.
HPK:n harjoituskausi päättyi voitokkaasti, kun se kaatoi viime torstaina KooKoon kotikaukalossaan 3-2-lukemin. Kaikkiaan hämeenlinnalaisjoukkue voitti pelaamistaan kahdeksasta harjoitusottelusta kolme.
Maso Lehtosen alaisuudessa jatkava hämeenlinnalaisryhmä jatkaa myös viime kaudelta tutulla rungolla. Ryhmässä on runsaasti nuoria pelaajia, joiden lisäksi kokeneempaa osastoa edustavat Teemu Rautiainen, Eetu Tuulola, Juuso Hietanen ja Petteri Nikkilä.
Uusina vahvistuksina HPK-paitaan kesän aikana saapuivat Pelicansista siirtynyt nuori Jesse Kiiskinen, Allsvenskanissa tehokkaasti esiintynyt kanadalainen Kyle Topping sekä Norjan liigan hopeamitalisti Vålerengasta Hämeenlinnaan matkanut Christopher Bengtsson.
Hämeenlinnalaisten harjoituskauden tehomies oli kuusi tehopistettä nakuttanut Nikkilä. Paras maalintekijä oli kolmesti osunut Samuli Aaltonen. Neljään tehopisteeseen harjoituskaudella ylsivät Bengtsson, Tuulola ja Topping.
Mikkeliläisittäin tuttuja pelureitakin HPK-paidasta löytyy, kun joukkueessa pelaavat Sami Rajaniemi, Heikki Huttunen sekä Juho Järvelä.
- Nuori, nälkäinen joukkue vastassa. Taistelevaa ja periksiantamatonta lätkää varmasti pelaavat. Mleienkiintoinen ottelu tulossa, Tuomainen ennakoi.
- Odottavaisin ja luottavaisin mielin lähdetään sarja-avaukseen. Pakettia ollaan rakennettu alkukausi ja koko harjoituskausi. Nyt se on saatu siihen kuntoon, että ollaan valmiita voittamaan ensimmäinen peli.
Jukurit-HPK pelataan Let´s Go Areenalla tiistaina 10.9. kello 18.30! Ovet avataan tuntia aiemmin. Liput matsiin saat hankittua Jukurit Shopilta sekä lippu.fi/jukurit!