Otteluennakko: Runkosarjan päätösviikon taistelut käyntiin Raumalla

Jukurien viimeiset kamppailut arvokkaista sarjapisteistä ja pudotuspelipaikasta käydään vieraskaukalossa. Torstaina pysäkkinä on Rauma, jossa vastassa on Lukko.


Jukurit pelasi viime viikonlopun otteluissaan pelillisesti vahvat kamppailut Tapparaa ja JYPiä vastaan. Perjantain Tappara-kamppailussa mikkeliläisjoukkue nousi hienosti takaa-ajajan paikalta päätöserässä johtoon, mutta taipui kuitenkin viime hetken takaiskulla 4-3-tappioon.

JYPiä vastaan sarvipäiden esitys oli varsin jämäkkä ja johtoon päästyään se pelasi johtoasemassa fiksusti. Joukkue puolusti vahvasti ja nollapelikin rikkoutui vasta muutamaa minuuttia ennen loppua.

Lauantain voitolla Jukurit piti edelleen toiveen pudotuspeleistä elossa. Voittoja tarvitaan kuitenkin viimeisistäkin otteluista ja samalla muiden otteluista vaaditaan myös suotuisia tuloksia.

Brittihyökkääjä Liam Kirk keräsi JYPiä vastaan tehot 1+1. Hyökkääjä venytti myös pisteputkensa kolmeen otteluun. Viidessä edellisessä pelissä hän on koonnut yhteensä pisteet 2+3.

JYPin verkkoon maalin myös iskenyt Otto Mäkinen puolestaan katkaisi peräti 23 ottelun mittaisen maalittoman putkensa. Edellisen kerran Mäkinen oli heiluttanut maaliverkkoa 26. joulukuuta KalPaa vastaan.

Jukurit päättää runkosarjansa kahteen vierasotteluun, joista ensimmäinen käydään torstaina Raumalla. Mikkeliläisryhmä on kaatanut Lukon tällä kaudella kahdesti Ikiomalla, mutta marraskuun alussa Raumalla käydyn kamppailun Lukko vei 2-0-lukemin.

Lukko lähtee torstain otteluun kaksi tappiota allaan, kun se jäi pisteittä viime viikon kamppailuissa Ilvestä ja Ässiä vastaan. Raumalaisryhmän tulokset ovat olleet viime aikoina muutenkin alavireisiä, sillä se on voittanut viimeisistä seitsemästä pelistään vain kaksi.

Raumalaisjoukkueen kultakypärää kantaa Liigan puolustajien pistekärki Thomas Gregoire, joka on takonut pisteet 13+31. Viimeisissä neljässä pelissä kanadalaispuolustaja on iskenyt tehot 2+1. Hänen lisäkseen kolme pistettä viimeisiin neljään kamppailuun on tehnyt hyökkääjä Linus Nyman.