24.01.2025 17:15
Otteluennakko: Pohjoisesta vieraita lauantaisaunaan
Jukurit saa viikon ainoaan otteluunsa vieraita Oulusta, kun Let's Go Areenalla lauantaina vastassa on Kärpät.
Jukurien pistepussi ei karttunut viime viikonlopun peleissä, sillä se kärsi tappiot Ässille ja SaiPalle. Porissa mikkeliläisryhmä taipui vahvan avauserän jälkeen 5-1-tappioon ja lauantaina Let's Go Areenalla lukemat olivat tiukan taistelun jälkeen 3-2.
Jukurikapteeni Jesper Piitulainen iski SaiPa-ottelussa kauden 13. maalinsa ja teki samalla uuden yhden kauden maaliennätyksensä Liigassa.
Mikkeliläisten sairastuvan tilannekin parani jälleen, kun hyökkääjä Alexander Ruuttu on toipunut jälleen pelikuntoon. SaiPa-ottelun sairastelun vuoksi väliin jättänyt puolustaja Kim Johansson on myös kunnossa. Hyökkäystä vahvistamassa on myös IPK:sta vuokralle saapunut Mestiksen pistepörssin kärkinimi Jeremi Tammela.
- Viime viikko meni varmaan kaikilla vähän sellaiseen uuden ihmettelemiseen ja pelitkin meni ehkä vähän siihen, että itse vain seurasin millaista tekeminen on. Nyt on saatu vähän omia juttuja jo mukaan ja ne toivottavasti näkyvät pelissä, kertoi päävalmentaja Jonne Virtanen.
Viikon ainoaan otteluunsa Jukurit saa vieraakseen Kärpät. Oululaisryhmä on kauden keskinäisissä niskan päällä voitoin 2-1. Edellisen kohtaamisen joulukuussa vei nimiinsä kuitenkin Jukurit, kun se haki Oulusta 2-1-jatkoaikavoiton.
Oululaisten tulokset ovat alkuvuoden vahvan jakson jälkeen kääntyneet hieman alavireisiksi, sillä viimeisistä kuudesta pelistä joukkue on voittanut vain kaksi. Kuluvan viikon oululaisryhmä aloitti keskiviikkona 3-0-tappiolla HPK:lle kotikaukalossaan. Ennen Mikkeliin saapumistaan Kärpät pelaa vielä perjantaina SaiPaa vastaan Lappeenrannassa.
Kärppien pistekärkenä ovat Liigan pistepörssiä johtava Michal Kovarcik sekä kolmantena majaileva Reid Gardiner. Kovarcik on tehnyt 41 otteluun tehot 9+42 ja Gardiner 44 otteluun pisteet 23+25.
Edellisen joulukuisen kohtaamisen jälkeen joukkueesta on poistunut yhdysvaltalaishyökkääjä Josh Melnick, tsekkipuolustaja Martin Jandus sekä ruotsalaispuolustaja Victor Berglund. Paluumuuttajana kärppäpaitaan siirtyi puolestaan puolestaan Ville Pokka, joka on pelannut oululaisryhmässä 10 ottelua tehoin 1+2.
Oululaisryhmästä sivussa loukkaantumisen vuoksi on hyökkääjä Aleksi Antti-Roiko.
- Onhan siellä vastassa erittäin laadukas joukkue. Paljon hyviä pelaajia. Pyritään olemaan piikkinä lihassa. Savannilla leijonat on vähän isompia ja niitä on vähemmän, mutta sitten on sellaisia villikoiria, jotka puree vihollista nilkkaan. Niillä kaatoprosentti on kuitenkin kaikista suurin. Sellainen villikoiralauma pyritään olemaan jäällä, Virtanen sanaili.
- Kärpät on huippujoukkue, vaikka se ei ehkä nyt näy sarjataulukossa. Tiedämme kuitenkin vastuksen olevan kova. Heille lauantain peli on kolmas neljään päivään ja meille ensimmäinen. Pääsemme jäälle tuoreina ja meidän täytyy pystyä pitämään hyvää tempoa ja olla vahvoja, totesi hyökkääjä Peter Abbandonato.
Seuraa heitä
Jeremi Tammela: Aiemmin juniorisarjoissa kovia tehoja takonut Tammela on tehnyt väkevää jälkeä tällä kaudella Mestiksessäkin, kun iski IPK:ssa 36 otteluun 39 tehopistettä. Nyt juonikas hyökkääjä pääsee näyttämään osaamistaan myös Liigassa.
Michal Kovarcik: Mikkeliläisyleisöllekin kahdelta edelliskaudelta tuttu tsekkitaituri ei ole viime aikoina maaliverkkoa heiluttanut, mutta syöttöpisteitä on kertynyt senkin edestä. Viimeisiin 10 otteluun ovat syntyneet tehot 1+9.
Top5-pistemiehet
Jukurit
Peter Abbandonato, 40. 11+20=31
Jesper Piitulainen, 40. 13+15=28
Topias Hynninen, 36. 7+18=25
Aleks Haatanen, 32. 9+12=21
Kim Johansson, 39. 7+13=20
Kärpät
Michal Kovarcik, 40. 9+42=51
Reid Gardiner, 44. 23+25=48
Ben Tardif, 44. 15+22=37
Austin Rueschhoff, 44, 16+13=29
Teemu Turunen, 27. 12+17=29
Jukurit-Kärpät pelataan Let's Go Areenalla lauantaina 25.1. kello 17.00. Ovet avataan tuntia aiemmin! Liput matsiin saat hankittua Jukurit Shopilta ja lippu.fi/jukurit!