Otteluennakko: Peliviikko päätökseen sarjakärjen vieraana Turussa

Jukurit matkustaa lauantaina Turkuun, jossa se kohtaa sarjan kärkijoukkue TPS:n.

Simon Stransky iski viime ottelussa Ässien verkkoon kauden avausosumansa.


Jukurit avasi viikon kotikaukalossa Ässiä vastaan. Pisteitä matkaan tarttui lopulta vain yksi, kun porilaisryhmä käänsi kamppailun voittomaalikisassa edukseen 4-3-lukemin. Jukurit oli kuitenkin pelin päällä lähes koko ottelun ja loi runsaasti tekopaikkoja, mutta Ässät rokotti oman alueen virheistä kovalla kädellä. Jukurijoukkue näytti ottelussa kuitenkin sisukkuutta, kun se nousi kahden maalin takaa vielä tasoihin ja pystyi myös rakentamaan tilaisuudet ratkaista ottelun.

Keskiviikon kamppailussa Jani Tuppurainen ja Simon Stransky avasivat maalihanansa. Heidän lisäkseen myös Joni Jurmo oli pirteällä pelipäällä. Rohkeasti läpi ottelun pelannut puolustaja merkkautti kamppailussa kaksi syöttöpistettä.

- Alku oli vähän tahmea, mutta sen jälkeen 50 minuuttia oli meidän hallintaa. Peliesitykseen voidaan olla tyytyväisiä, vaikka ei niinkään tulokseen. Tehtiin sovittuja asioita, jokainen oli pelin sisällä ja uhrauduttiin blokeissa ja muutenkin. Pelattiin mielestäni paras peli tähän mennessä ja siitä on hyvä jatkaa, totesi Jurmo Ässät-ottelun jälkeen.

Lauantain kamppailussa vastassa oleva TPS on aloittanut kauden tuloksellisesti vahvasti. Sarjan kärjessä oleva turkulaisryhmä on voittanut alkukauden seitsemästä pelistään viisi. Ottelut ovat olleet kuitenkin varsin tasaisia, sillä niistä viisi on päättynyt vain maalin erolla.

Kolmen ottelun voittoputkessa oleva turkulaisjoukkue pelaa lauantaina jo viikon kolmannen pelinsä. Keskiviikkona joukkue kaatoi kotikaukalossaan SaiPan 3-1 ja torstaina nappasi vierasvoiton HIFK:sta 2-1-lukemin.

TPS:n alkukauden tehomiehinä ovat toimineet HIFK:n verkkoon kaksi maalia iskenyt Markus Nurmi sekä Mitch Hults, joista molemmat ovat tehneet tehot 3+2.