Otteluennakko: Kuntopuntarin kuumimmat iskevät yhteen

Ikioman perjantai-illassa pisteistä kamppailevat tämän hetken Liigan kovavireisimmät ryhmät, kun Jukurit saa vieraakseen HPK:n.


Jukurit nappasi Porin reissulta viidennen peräkkäisen voittonsa, kun se kaatoi Ässät 4-3-numeroin. Peliesitys ei ollut joukkueelta paras mahdollinen, mutta tehokkaasti toiminut ylivoima tuotti kaksi osumaa johdattaen mikkeliläisryhmän täyteen pistepottiin.

- Tasainen pelihän se oli. Ei oltu parhaimmillaan, mutta löydettiin kuitenkin keino voittaa, mikä oli hyvä asia, summasi maalin Ässien verkkoon iskenyt Patrik Puistola.

Ässiä vastaan maalinteossa onnistui viime ajat pirteästi esiintynyt Markus Oden, joka on viimeisissä kuudessa ottelussa iskenyt yhteensä tehot 3+2. Pekka Jormakka katkaisi puolestaan viiden ottelun maalittoman putkensa, kun viimeisteli vieraiden kolmannen osuman. Aatu Räty jatkoi myös hyvää tehovirettään kahdella syöttöpisteellä ja kaikkiaan kolme edellistä ottelua ovat tuottaneet tehot 2+4.

Jukurit on viimeisen 15 ottelun kuntopuntarissa tällä hetkellä kärjessä perässään perjantaina vastustajaksi saapuva HPK. 10 ottelun otannalla HPK on puolestaan kärjessä ja Jukurit toisena.

Lokakuun alussa valmentajaa vaihtanut ja Jarno Pikkaraisen alaisuuteen siirtynyt hämeenlinnalaisryhmä on 12 ottelun pisteputkessa. Noista otteluista se on hävinnyt vain yhden. Edellisen kerran joukkue on jäänyt pisteittä lokakuun lopulla.

Hämeenlinnalaisryhmän pelit ovat olleet pisteputkenkin aikana tasaisia ja varsinkin puolustussuuntaan joukkue on ollut vahva, sillä 12 viimeisessä ottelussa sen verkkoon on tehty vain 14 maalia.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen. Pikkaraisen debyyttiottelussa Hämeenlinnassa lokakuun alussa HPK oli vahvempi 4-0-lukemin.

Hämeenlinnalaisten pistekärkenä on kanadalaishyökkääjä Michael Joly, joka on iskenyt tehot 9+9. Viimeisissä viidessä ottelussa hän on tehtaillut pisteet 4+1. Keskiviikon KooKoo-ottelussa joukkue sai kokoonpanoonsa uusimman vahvistuksensa, yhdysvaltalaishyökkääjä Patrick Harperin, joka siirtyi hämeenlinnalaisryhmään Milwaukee Admiralsin AHL-joukkueesta.

- Kova peli on tulossa. HPK on pelannut todella hyvin. Ovat kovaa kamppaileva joukkue. Kyllä meidän pitää pystyä keskiviikosta parantamaan aika paljon. Lähdetään siitä, että puolustetaan hyvin. Kaverikin puolustaa hyvin, niin varmaan tasainen peli odotettavissa, ennakoi Puistola.

Jukurit-HPK alkaa Ikioma Areenalla perjantaina 10.12.2021 kello 18.30. Ovet avataan tuntia aiemmin! Liput otteluun saat hankittua Jukurit Shopilta tai lippu.fi!



Perjantaina Ikioma Areenalla kohtaa kaksi Liigan tämän hetken kuuminta joukkuetta: Jukurit ja HPK!

Lue lisää