Pe 13.2. 18:30 VS.

Otteluennakko: Kiekkolegendojen joukot pistetaistossa Helsingissä

Lauantaina Turussa kamppailleella jukurijoukkueella on tiistaina edessään toinen peräkkäinen vierasottelu, kun mikkeliläisryhmä saa vastaansa HIFK:n.

Tiistaina on edessä ensimmäinen runkosarjakohtaaminen HIFK:n ja Jukurien välillä.


Jukureille jäi viime viikon kamppailuista pirteistä peliesityksistä huolimatta käteen vain yksi sarjapiste. Yhteisenä nimittäjänä tuloksien takana oli tehottomuus, sillä sekä Ässiä että TPS:ää vastaan joukkue sai luotua runsaasti tekopaikkoja, mutta viimeistely ontui. Ylivoimaakin Jukureille tarjottiin molemmissa otteluissa vähintäänkin riittävästi pelien ratkaisemiseen, mutta siitäkin tehot puuttuivat täysin.

Ässiä vastaan kauden maalitilinsä avanneen Simon Stranskyn maalivire jatkui lauantainakin, kun tsekkihyökkääjä viimeisteli Jukurien ainokaisen TPS:n verkkoon. Hän kantaa tällä hetkellä kultakypärää 2+2-tehoillaan. Joni Jurmo oli myös vahvalla pelipäällä ja kokosi viikon otteluissa yhteensä tehot 0+3.

TPS-ottelussa jukurileiriin tuli myös jobinpostia, kun Pekka Jormakka jätti ottelun kesken avauserässä tulleen vamman vuoksi. Hyökkääjän tilanteesta tarkempaa tietoa saadaan lähiaikoina.

Leijonaikoni Ville Peltosen luotsaaman HIFK:n kausi on alkanut kolmella voitolla ja kolmella tappiolla. Viime viikon kamppailuissaan helsinkiläisryhmä kärsi Jukurien tavoin 2-1-tappion TPS:lle, mutta lauantaina haki 4-1-vierasvoiton HPK:sta.

Viime viikon kamppailuihin HIFK sai takaisin riveihinsä loukkaantumisten vuoksi sivussa olleen Eetu Koivistoisen. Vastaavasti joukkue menetti sairastuvan keskushyökkääjä Alex Broadhurstin, joka on ollut alkukaudesta helsinkiläisten tehokkain pelaaja 3+4-tehoillaan.

Jukurit ja HIFK kohtasivat harjoituskaudella kertaalleen kauden avauspelissä. Tuolloin Jukurit kiri viime minuuteilla pelissä tasoihin, mutta isännät ottivat lopulta voiton jatkoajalla 5-4-lukemin.

- Aloitimme hyvin kahdella voitolla, mutta viime pelit ovat olleet pettymys meille. Olemme pelanneet kuitenkin ihan hyvin, joten nyt täytyy vain jatkaa kovaa työntekoa, niin tuloskin tulee sieltä. Voittoa lähdetään hakemaan HIFK:sta. Se ei tule olemaan helppoa, koska HIFK on pelannut hyvin. Täytyy vain uskoa, että pystymme pisteet ottamaan, Stransky ennakoi.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. KooKoo 45 23 7 1 14 84 1,87
3. Lukko 47 23 6 3 15 84 1,79
4. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 47 21 7 4 15 81 1,72
7. KalPa 46 22 5 4 15 80 1,74
8. Ässät 47 21 6 3 17 78 1,66
9. HIFK 47 18 4 4 21 66 1,40
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 45 13 7 6 19 59 1,31
12. TPS 48 12 7 8 21 58 1,21
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 45 14 3 6 22 54 1,20
15. Kärpät 47 13 5 5 24 54 1,15
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O