17.09.2024 19:45
Otteluennakko: Kiekko-Espoo vieraaksi viikon kotiavaukseen
Jukureilla on edessään jälleen kolmen ottelun viikko, jonka mikkeliläisryhmä aloittaa kotikaukalossaan. Vieraakseen sarvipäät saavat Kiekko-Espoon.
Viikonlopun reissu Ouluun ja Vaasaan ei kartuttanut Jukurien pistepussia. Oulussa mikkeliläiset aloittivat vahvasti ja hieman vaikeamman toisen erän jälkeen esittivät vielä päätöserässä vahvan taistelun, vaikka pisteet lopulta jäivätkin niukasti isännille. Lauantaina Vaasassa esitys jäi puolestaan hetkittäisiä väläytyksiä lukuun ottamatta vaisuksi ja Sport korjasi pisteet 4-1-numeroin.
- Kärppiä vastaan pelattiin hyvin ja se olisi voinut kääntyä kummalle vaan, mutta Vaasassa oltiin aika heikkoja. Siitä pitää pystyä parantamaan huomenna. Pari peliä otettu nyt takkiin, niin on näytönpaikka kotiyleisön edessä. Hyvillä fiiliksillä lähdetään kohti peliä, tiivisti hyökkääjä Topias Hynninen.
Yhdyvaltalaishyökkääjä Max Ellisin vahva vire jatkui vieraskaukalossakin, sillä hyökkääjä teki maalin molemmissa otteluissa ja johtaa nyt sarjan pistepörssiä tehoilla 5+1. Aleks Haatanen iski maalin myös Kärppien verkkoon ja on nyt osunut kahdessa ottelussa maalipuiden väliin.
- Paljon saatiin tietoa viime viikosta, yksi hieno voittokin kärkeen ja pari tasaista peliä vieraissa. Varsinkin Oulussa pelattiin vahvasti ja oltiin ihan loppuun asti taistelussa mukana. Vaasassa oltiin ehkä vähän energiat alhaalla ja meidän pelityylissä jos energia ei ole ihan tapissaan, niin saattaa tulla viivettä ja vähän vaikeuksia puolustuspelaamisessa. Niihin ollaan kyllä kiinnitetty huomiota, totesi päävalmentaja Marko Tuomainen.
Mikkeliläisryhmän sairastuvalla ovat tällä hetkellä Niklas Peltomäki, Juuso Arola ja Severi Immonen, joiden tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan. Isaac Johnsonin osalta tutkimukset ovat vielä kesken.
- Päivä kerrallaan katsotaan muutamien kanssa, mutta hyvä joukkue saadaan huomennakin kasaan. Onko sitten täyttä rosteria, niin se jää nähtäväksi. Siinä saavat jotkut sitten ehkä enemmän mahdollisuuksia kuin täyden rosterin kanssa saisivat, niin hieno näytönpaikka heille. Itse haluan nähdä sen enemmän mahdollisuuksien kautta, Tuomainen kertoi.
Keskiviikkona Jukurit saa Let´s Go Areenalle vieraakseen harjoituskaudelta tutun vastustajan, Kiekko-Espoon. Joukkueet kohtasivat harjoituskaudella kahdesti ja espoolaiset olivat molemmilla kerroilla etevämpiä 4-1- ja 3-1-numeroin.
Kiekko-Espoo aloitti kauden kahdella tappiolla HIFK:lle, mutta lauantaina viikon kolmannessa kamppailussaan väänsi 3-2-voiton TPS:sta voittolaukauskilpailun jälkeen. Espoolaiset keräsivät avausviikoltaan kaikkiaan siis kaksi sarjapistettä.
Espoolaisten tehot jakautuivat ensimmäisissä peleissä melko laajalle, sillä peräti seitsemän pelaajaa merkkautti kaksi tehopistettä. Kanadalaishyökkääjä Cameron Hillis teki viikon peleissä kaksi maalia. 1+1-tehoihin ylsivät puolestaan Ottoville Leppänen, Joni Ikonen, Ville Lajunen ja Peter Quenneville.
- Espoo on hyvin samantyyppinen joukkue kuin Sport tuolla Vaasassa. Samantyylinen kamppailujoukkue, mikä pitää tiedostaa ja löytää siihen keinot, jotta päästään pelin päälle. Tosi hyvä duunarijoukkue ja kokeneita, vahvoja hyökkääjiä varsinkin, jotka pystyvät suojaamaan kiekkoa hyvin. Pitää löytää keinot iskeä nopeasti puolustusalueella ja saada nopeita riistoja, jotta ei jouduta niin paljoa painimaan omissa, Tuomainen ennakoi.
Seuraa heitä
Peter Abbandonato: Kuumavireisen Ellisin vierellä pelaava kanadalaissentteri on aloittanut myös vahvasti, kun kolmen ottelun jälkeen pistetilasto näyttää lukemia 1+4. Kyseisellä saldolla Abbandonato on ketjukaverinsa perässä koko sarjan pistepörssissä toisena.
Ottoville Leppänen: Viime kaudelta jukuripaidastakin tuttu laitahyökkääjä on aloittanut kautensa vahvasti merkkauttamalla ensimmäisissä peleissään kaksi tehopistettä. Kuinka sujuu paluu viime kauden kotikaukaloon?
Top5-pistemiehet
Jukurit:
Max Ellis, 3. 5+1=6
Peter Abbandonato, 3. 1+4=5
Aleks Haatanen 3. 2+1=3
Niilo Romppanen 3. 0+3=3
Sakke Hämäläinen 3. 0+3=3
Kiekko-Espoo:
Cameron Hillis, 3. 2+0=2
Ottoville Leppänen, 3. 1+1=2
Ville Lajunen, 3. 1+1=2
Joni Ikonen, 3. 1+1=2
Peter Quenneville, 3. 1+1=2
Jukurit-Kiekko-Espoo-ottelu pelataan Let´s Go Areenalla keskiviikkona 18.9. kello 18.30. Ovet avataan tuntia aiemmin! Liput matsiin saat hankittua Jukurit Shopilta ja lippu.fi/jukurit!
Ottelu on myös kauden ensimmäinen OP Suur-Savon omistaja-asiakkaiden etuottelu, johon omistaja-asiakkaat voivat hankkia kakkoskategorian istumapaikkalipun 10 euron hintaan!