Otteluennakko: Kauden viimeiseen koitokseen vieraita Lahdesta

Jukurit kamppailee kuluvalla kaudella viimeistä kertaa pisteistä tiistaina, kun Ikiomalla vastustajana on Pelicans.


Jukurien viime viikko päättyi tappiollisissa merkeissä, kun JYP haki täyden pistepotin torstaina Ikiomalta 5-2-lukemin. Ottelussa erikoistilanteet nousivat isoon rooliin, sillä molemmat joukkueet osuivat kahdesti ylivoimalla ja JYP vielä kertaalleen alivoimallakin.

Mikkeliläisryhmän kapteeni Jesper Piitulainen lähtee tiistain Pelicans-otteluun kahden ottelun maaliputkessa, sillä hän osui sekä SaiPaa että JYPiä vastaan.

Tiistaina Jukureilla on edessään kauden viimeinen ottelu. Mikkeliläisryhmällä on mahdollisuus vielä ohittaa JYP sarjataulukossa ottamalla viimeisestä pelistä vähintään piste ja jyväskyläläisryhmä jää samaan aikaan pisteittä KooKoota vastaan.

- Vaikeahan se keskittyminen on varmasti pitää näin loppuvaiheessa kautta, mutta yritetään jokainen pitää se nyt niin tapissaan kuin voidaan. Viime viikollakin sen näki, että ensin pelattiin hyvä peli ja sitten toinen peli oli heikompi. Pyritään nyt viimeisestä pelistä saamaan hyvä peli, totesi päävalmentaja Jari Kauppila.

Suorasta pudotuspelipaikasta vielä kamppaileva Pelicans on viimeisistä viidestä ottelustaan voittanut neljä. Viime viikon otteluissaan se kaatoi kotonaan Ässät ja HIFK:n, mutta taipui helsinkiläisseuralle vieraskaukalossa.

Kauden keskinäisissä voitot ovat menneet Pelicansille 2-1. Lahtelaisryhmä voitti ensimmäisen kotonaan 6-3 ja toisen Ikiomalla 5-4 jatkoajan jälkeen. Jukurit oli puolestaan viimeisimmässä väännössä Lahdessa vahvempi jatkoajan jälkeen 3-2.

Pelicansin tehokkaimpia pelaajia viime kierroksilla ovat olleet kapteeni Hannes Björninen sekä Waltteri Merelä. Björninen on iskenyt viidessä viime kamppailussa tehot 4+2 ja Merelä viimeistellyt pisteet 3+3.

Jukurit-Pelicans-ottelu tiistaina 13.4.2021 pelataan ilman yleisöä.