Pe 16.1. 18:30 VS.

Otteluennakko: Karsintakamppailut jatkuvat Lahdessa

Jukurien ja Pelicansin playout-sarja jatkuu tiistaina tasalukemissa, kun Lahdessa kamppaillaan sarjan kolmas ottelu.


Jukurit ja Pelicans avasivat playout-sarjan viikonloppuna tasaisilla väännöillä. Pelicans vei avausosan Lahdessa perjantaina 2-1-numeroin, mutta lauantaina Let's Go Areenalla Jukurit tasoitti sarjan 2-1-jatkoaikavoitollaan. Tiistain kamppailuun Lahdessa lähdetään siis otteluvoitoissa 1-1-tasatilanteessa.

- Meidän täytyy jatkaa omaa peliämme. Pelata sillä samalla identiteetillä, millä pelasimme kaksi ensimmäistäkin ottelua. Uskon, että jos pystymme samaan, niin voimme voittaa Lahdessa, ennakoi hyökkääjä Peter Abbandonato.

- Kaikki olivat tietysti innostuneita lauantain voitosta, mutta samalla totesimme ettei ole vielä syytä riemuun. Työ on vielä kesken ja meidän tarvitsee jatkaa kovaa työntekoa, koska sarjan voittoon tarvitaan vielä kolme voittoa.

Jukurien sankariksi lauantaina nousi yhdysvaltalaishyökkääjä Max Ellis, joka iski joukkueen molemmat osumat. Maalinsuulla Evan Buitenhuis sekä Patrik Bartosak esittivät vahvoja otteita ja pitivät omilla suorituksillaan pelit vähämaalisina. Lahtelaismiehistöstä esiin nousi myös kokenut Antti Tyrväinen, joka vastasi Pelicansin molemmista osumista perjantain kamppailussa.

Mikkeliläisryhmä oli molemmissa otteluissa hallitsevampi osapuoli, mutta viimeistelyyn jäi vielä parantamisen varaa. Puolustussuuntaan sarvipäiden pelaaminen oli myös vahvaa ja alivoimalla joukkue hoiti tilanteet hyvin.

- Pelattiin kyllä kaksi meille hyvää peliä. Saatiin sellainen aktiivinen peliote ja nähtiin niitä asioita, joita haluttiin nähdä kentällä. Nythän kaveri varmasti parantaa ja meidän pitää parantaa, niinhän nämä sarjat menevät, totesi valmentaja Jonne Virtanen.

- Molemmat joukkueet tietysti katsovat vähän, mitä kaveri on tehnyt ja onko siellä jotain mihin tarvitsee reagoida. Tässä kun on monta kertaa kuitenkin pelattu vastakkain, niin molemmat tietävät toisensa, eikä peleissä ole mitään ihmeellisyyksiä tullut. Tietysti erikoistilanteet ovat sellaisia, joilla näissä peleissä ratkaistaan. Meidänkin olisi pitänyt tehdä tuolla ylivoimamäärällä enemmän maaleja.

Seuraa heitä

Max Ellis: Yhdysvaltalaislaituri iski lauantaina kaksi täysosumaa, joista jälkimmäisellä ratkaisi voiton Jukureille. Onnistumiset toivottavasti avasivat Ellisin ketsuppipullon.

Antti Tyrväinen: Kokenut hyökkääjä sai paljon vastuuta lahtelaishyökkäyksessä erikoistilanteita myöten ja iski avausottelussa kaksi osumaa.

Top5-pistemiehet

Jukurit

Max Ellis, 2. 2+0=2

Juuso Arola, 2. 0+2=2

Jesper Piitulainen, 2. 1+0=1

Alex Berardinelli, 2. 0+1=1

Ludwig Persson, 2. 0+1=1

Pelicans

Antti Tyrväinen, 2. 2+0=2

Wyatt Kalunyk, 2. 0+2=2

Elias Vilen, 2. 0+2=2

Lars Bryggman, 2. 1+0=1

Josh Lawrence, 2. 0+1=1


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 38 24 2 2 10 78 2,05
2. Lukko 37 20 4 1 12 69 1,86
3. SaiPa 39 19 3 5 12 68 1,74
4. JYP 36 18 5 2 11 66 1,83
5. KooKoo 37 17 7 1 12 66 1,78
6. Ilves 38 17 6 3 12 66 1,74
7. KalPa 37 18 3 2 14 62 1,68
8. Ässät 38 17 4 3 14 62 1,63
9. TPS 39 11 6 6 16 51 1,31
10. HIFK 38 14 2 4 18 50 1,32
11. K-Espoo 39 13 3 5 18 50 1,28
12. Jukurit 37 13 3 4 17 49 1,32
13. HPK 40 11 4 7 18 48 1,20
14. Kärpät 39 11 4 4 20 45 1,15
15. Pelicans 36 10 5 5 16 45 1,25
16. Sport 38 8 1 8 21 34 0,89

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O