Pe 13.2. 18:30 VS.

Otteluennakko: Kahden pelin viikko käyntiin Ässiä vastaan

Keskiviikkona kamppaillaan jälleen Ikiomalla, kun Jukurit saa vieraakseen Porin Ässät.

Joachim Rohdin on yksi Jukurien kahden pisteen miehistä. Hän on onnistunut kahdessa edellisessä ottelussa maalinteossa.


Jukurit palaa viikon pelitauolta takaisin pelien pariin kotikaukalossa. Keskiviikon vieraaksi Ikiomalle saapuu kauden vaihtelevasti aloittanut Porin Ässät.

Viime viikon kamppailussaan Jukurit kärsi 6-2-tappion Pelicansille. Peliesitys oli vaisu ja erityisesti hyvin harjoituskaudella ja ensimmäisissä peleissä toiminut alivoimapelaaminen sakkasi, sillä lahtelaisryhmä rokotti peräti kolmesti ylivoimalla. Parannusta pelaamiseen tarvitaan kentän molemmissa päissä, sillä hyökkäyspelaaminenkin oli melko hampaatonta.

- Kaksi vähän vaikeampaa matsia ja sitten yksi hyvä peli Kuopiossa takana. Pitäisi sellainen rutiinitaso saada hyväksi, ettei pelin taso heittelisi niin paljoa. Lähdetään Ässiä vastaan hyvää peliä, arvioi puolustaja Hannes Häkkilä joukkueen suorituksia.

Mikkeliläisryhmän tehot ensimmäisissä otteluissa jakautuivat melko tasaisesti, sillä kahden tehopisteen pelaajia on viisi ja pisteille pääsi 13 pelaajaa. Varmuudella joukkueesta keskiviikon pelistä sivussa ovat yhdestä-kahteen viikkoa huilaava Mikael Saha sekä Jaakko Haarti, jonka tilannetta tarkkaillaan viikottain.

Sarjassa kahdeksantena oleva Ässät on aloittanut kautensa kahdella voitolla ja kolmella tappiolla. Viime viikolla se pelasi kolme ottelua ja voitti niistä yhden, kun KalPa kaatui kotikaukalossa jatkoajalla 5-4-lukemin. HPK:lle porilaisryhmä kärsi 2-1-jatkoaikatappion ja Kärpät haki Porista lauantaina täyden pistepotin 7-1-lukemin.

Patapaitojen tehokkain pelaaja alkukaudesta on ollut KalPaa vastaan neljästi osunut Derek Barach, joka on iskenyt tehot 4+2. Kokeneet Sakari Salminen ja Jarno Kärki ovat säestäneet häntä. Salmisella on tilillään viisi syöttöä ja Kärjellä neljä maalia.

Jukurit-Ässät alkaa Ikioma Areenalla keskiviikkona 22.9.2021 kello 18.30. Ovet aukeavat tuntia ennen ottelua! Liput kamppailuun pääset hankkimaan helposti lippu.fi!



Otteluinfo: Jukurit-Ässät keskiviikkona 22.9. klo 18.30

Jukurit pelaa kauden kolmannen kotiottelunsa keskiviikkona Ikioma Areenalla.

Lue lisää

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O