20.10.2023 19:00
Otteluennakko: Kadonneet tehot etsinnässä Lukon vieraana
Jukurit matkaa viikon päätteeksi Raumalle, jossa vastassa on viikon kolmatta otteluaan pelaava Lukko.
Jukurien vaikea jakso jatkui Kärppien vieraana. Aiemmista peleistä poiketen Oulussa mikkeliläisryhmän peli-ilme oli kuitenkin vaisu ja joukkue jäi isäntien jalkoihin lopulta selvin 5-1-lukemin.
Hyökkäyspeli jäi Kärppiä vastaan pahoin vajaaksi ja tutut ongelmat tuloksenteon kanssa vaivasivat. Joukkueen ainoa maalikin kimpoili onnekkaasti kärppäpelaajien kautta maaliin, joten hyökkäyspelaamiseen olisi löydyttävä parannusta. Ylivoimaakin mikkeliläisryhmälle on tarjottu viime peleissä runsaasti, mutta tehottomuus on ollut läsnä erikoistilanteissakin.
Viime pelien yksi harvoista toimineista osa-alueista on ollut alivoima. Kärpät onnistui tekemään yhden ylivoimamaalin, mutta pääosin mikkeliläisryhmä on pystynyt pitämään edelleen oman pään puhtaana alivoimatilanteissa.
Kärppiä vastaan ensiesiintymisensä jukuripaidassa teki ruotsalaispuolustaja Anton Olsson. 20-vuotias puolustaja sai avauspelissään heti runsaasti vastuuta pelaten yli 21 minuuttia.
Lauantaina Jukurit jatkaa matkaansa Raumalle Lukon vieraaksi. Raumalaisryhmälle lauantain ottelu on jo viikon kolmas. Tiistaina se voitti CHL-ottelussa Geneve-Servetten ja perjantaina joukkue kamppailee vielä sarjapisteistä Pelicansin vieraana Lahdessa.
Viime viikolla Lukko hävisi kotikaukalossaan JYPille 1-3-lukemin, mutta nappasi TPS:ää vastaan 4-0-vierasvoiton. Edellisistä viidestä pelistään raumalaiset ovat voittaneet kolme ja hävinneet kaksi.
Raumalaisten ykköspistemies on koko sarjan maalipörssin jaetulla kärkitilalla oleva Sebastian Repo, joka on tehnyt tehot 9+6. Kymmeneen tehopisteeseen on yltänyt myös puolustaja Jakob Stenqvist, joka on viimeistellyt viimeisissä neljässä ottelussa pisteet 1+3.
Loukkaantumisten vuoksi raumalaismiehistöstä sivussa ovat Jukureitakin urallaan edustaneet Samuli Piipponen ja Harri Kainulainen sekä Josh Brook.