OTTELUENNAKKO: Jukureille tarjolla todellinen testi
Jyväskylän JYP saapuu viimeiseen ennakkonäytökseen ennen sarja-avausta.
Keskiviikkoilta kätkee sisälleen Mikkelin Jukurien liigajoukkueen viimeisen ennakkonäytöksen Ikioma Areenalla ennen Liigan alkua.
Lähtökohdat illan otteluun ovat mielenkiintoisen haastavat, sillä vieraaksi Kalevankankaalle saapuu Jyväskylän JYP.
- Edessä on paras mahdollinen haaste. JYP kuuluu tulevan kauden kovimpiin liigajoukkueisiin, joten tekee meille hyvää päästä mittamaan omaa tekemistä tuollaista joukkuetta vastaan, pohtii Jukurien apuvalmentaja Juuso Hahl ottelun alla.
- Illan ottelussa teemoina korostuvat erikoistilannepelaaminen ja laadukas tekeminen läpi ottelun. Joukkueen peruspelaamisen kulmakivet ovat hyvällä mallilla ja ilmapiiri innokkaan keskittynyt. Mennään hyvällä latauksella kotiyleisön eteen taistelemaan.
Jukurien kokoonpano on terve lukuun ottamatta hyökkääjä Olli Sipiläistä.
Muutokset kokoonpanossa ovat kosmeettisen pienet. Viime perjantain ottelun Vaasan Sportia vastaan ratkaissut Miika Roine jatkaa ykkösvitjassa Turo Asplundin ja Jesper Piitulaisen kanssa.
Mikkeliläisten maalilla nähdään Sami Rajaniemi.
Ottelu Ikioma Areenalla käynnistyy klo 18.30! Tervetuloa!