Otteluennakko: Huimalle pudotuspelitaistelulle lopullinen ratkaisu Oulussa

Jukurit pelaa runkosarjan viimeisen kamppailunsa lauantaina Oulussa. Panokset päätöskierroksella ovat kovat, sillä peleissä ratkaistaan viimeisen pudotuspelipaikan kohtalo.


Jukurien viimeinen runkosarjaviikko käynnistyi torstaina Raumalla. Mikkeliläisryhmä piti pudotuspeliunelmansa edelleen elossa, sillä se kaatoi tiukan taistelun jälkeen Lukon 2-1-lukemin.

Mikkeliläisryhmän puolustuspelaaminen Lukkoa vastaan oli vahvaa ja se pystyi pitämään kotijoukkueen maalipaikat vähissä, vaikka etenkin päätöserässä Lukko painoikin tiukasti päälle. Maalinsuulla Markus Ruusu jatkoi myös vahvoja otteitaan ollen viimeisenä lukkona tolppien välissä.

Lukkoa vastaan avausmaalin iskeneelle Oliver Larsenille osuma toi myös uuden piste-ennätyksen, sillä piste oli vime kaudella 18 tehopistettä tehneelle puolustajalle kauden 19. Voittomaalista vastannut Pekka Jormakka myös paransi osumallaan pistesaldoaan yhdellä viime kauteen nähden.

Torstain voitolla Jukurit nousi pudotuspeliviivan päälle, mutta KooKoolla ja HPK:lla on vielä kaksi ottelua pelaamatta. KooKoo ja HPK tarvitsevat pudotuspelipaikkaan jäljellä olevista peleistään vähintään viisi pistettä, mikäli Jukurit voittaa oman ottelunsa lauantaina kolmen pisteen arvoisesti. Tasapisteisiin päädyttäessä Jukurit on edellä kolmen pisteen voittojen määränsä vuoksi.

Lauantain päätösottelun Jukurit pelaa Oulussa. Kärpät on voittanut kauden kaikki kolme aiempaa kohtaamista. Viimeksi helmikuun alussa oululaisryhmä nappasi pisteet tiukasta kamppailusta 2-1-lukemin.

Oululaisten suoritukset viime peleissä ovat olleet alavireisiä, sillä edellisistä viidestä pelistään se on voittanut vain yhden. Kuluvan viikon joukkue aloitti keskiviikkona kotikaukalossaan, jossa se taipui Ilvekselle jatkoajalla 3-2.

Kärppämiehistö muuttui myös hieman siirtorajalla, kun joukkueeseen liittyivät maalivahti Niclas Westerholm sekä Pohjois-Amerikasta loppukaudeksi oululaisryhmään palannut hyökkääjä Tuukka Tieksola.

Oululaisjoukkueen tehokkain pelaaja on ollut Teemu Turunen, jolla on kasassa tehot 16+25. Hänen lisäkseen 30 tehopisteen rajan ovat ylittäneet Ville Leskinen, Cody Kunyk sekä Joonas Kemppainen.