Otteluennakko: HIFK-tuplan avausosalla viikko käyntiin Helsingissä

Jukurit matkaa keskiviikkona HIFK:n vieraaksi. Joukkueet kohtaavat kuluvalla viikolla kahdesti.


Jukurien tappiolliset tulokset saivat jatkoa viikonloppuna Ilvestä ja Pelicansia vastaan. Molemmissa otteluissa sarvipäilläkin oli hetkensä, mutta tehottomuus omissa paikoissa ja virheet omassa päässä maksoivat kallista hintaa. Molemmista kamppailuista tuloksena oli 4-1-tappio.

Alexander Ruuttu jatkoi vahvoja otteitaan tekemällä maalin Ilvestä vastaan. Hyökkääjä on pelaamissaan viidessä kamppailussa tehnyt kolme maalia ja kaikkiaan neljä tehopistettä. Ruotsalaispuolustaja Kim Johansson puolestaan iski Pelicansin verkkoon uransa ensimmäisen maalin Liigassa.

Poissaoloista kärsineelle jukuriryhmä sai jobinpostia tällekin viikolle, kun molemmat maalivahdit, Eetu Anttila ja Markus Ruusu ovat sivussa sairastumisen vuoksi. Paikkaajaksi saapuu aiemminkin mikkeliläisryhmässä esiintynyt Karolus Kaarlehto, jonka lainasopimus Ässistä kattaa kuluvan viikon.

Viikon ensimmäiseen otteluunsa Jukurit matkaa keskiviikkona Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Joukkueet kohtaavat kuluvalla viikolla kahdesti, kun helsinkiläiset saapuvat puolestaan perjantaina vastavierailulle Let´s Go Areenalle.

- Kova viikko taas tulossa. Kyllä teemana on tuo puolustuspelaaminen. Hyökkäyspelaaminen meillä riittää ja tuotetaan tarpeeksi maalipaikkoja, toki niissäkin pitää olla tehokkaampia. Puolustuspelaaminen, sellainen kiekkojen blokkaaminen ja erikoistilanteet pitää olla hyvät. Niillä annetaan itsellemme mahdollisuus voittoon, summasi päävalmentaja Marko Tuomainen.

HIFK:n tulokset ovat vahvan alun jälkeen olleet hieman vaihtelevampia ja viimeisistä kuudesta ottelustaan joukkue on voittanut vain kaksi. Menneellä viikolla helsinkiläisryhmä taipui KooKoolle ja Kärpille voittomaalikisassa, mutta lauantaina kaatoi SaiPan Lappeenrannassa 2-0-lukemin.

Helsinkiläismiehistön johtohahmona on ollut koko sarjan pistepörssissä toisena majaileva konkarihyökkääjä Jori Lehterä, joka on kerännyt tehot 3+14.

HIFK:n sairastuvalla ovat tällä hetkellä Juhani Jasu, Vincent Marleau, Tony Sund, Einari Luhanka ja Daniel Mäkiaho.

Seuraa heitä

Alexander Ruuttu: Pätkäsopimuksella jukurijoukkueeseen saapunut hyökkääjä on pelannut vahvasti ja tehnyt tehoja tasaisesti. Monipuolinen hyökkääjä vääntää kentällä myös tehojen lisäksi väkevästi.

Iiro Pakarinen: Kokenut hyökkääjä on joukkueensa paras maalintekijä seitsemällä osumalla. Viime viikolla oli myös tehokkaassa iskussa tekemällä kaksi maalia.

Top5-pistemiehet

Jukurit

Alex Berardinelli, 11. 3+6=9

Peter Abbandonato, 8. 2+6=8

Sakke Hämäläinen, 11. 1+7=8

Max Ellis, 6. 5+2=7

Aleks Haatanen, 9. 4+2=6

HIFK

Jori Lehterä, 10. 3+14=17

Kristian Vesalainen, 10. 5+6=11

Luke Martin, 10. 4+6=10

Petr Kodytek, 10. 1+9=10

Iiro Pakarinen, 10. 7+0=7