Oskars Batna nauttii pelaamisesta Jukureista roolista riippumatta - "Pelaan siellä missä milloinkin tarvitaan"

Kesken viime kauden Mikkeliin saapunut Oskars Batna on ollut tällä kaudella tärkeä lenkki vahvaa kautta pelaavassa nelosketjussa. Suurkaupungin kasvatti on sopeutunut myös pienen kaupungin menoon ja nauttii pelaamisestaan Jukureissa.


Hyökkääjä Oskars Batna on yksi tulevallakin kaudella Jukureissa jatkavista pelaajista. Latvialaisjärkäle saapui Mikkeliin kesken viime kauden Ranskan pääsarjasta, joten uusi sarja vaati alkuun totuttelua. Kuluvalla kaudella hyökkääjä onkin ollut mikkeliläisryhmän runkopelaajia.

- Hieman erilaistahan pelaaminen oli kuin Ranskassa. Täytyi hypätä myös niin sanotusti liikkuvaan junaan kovassa vauhdissa. Ranskassa peli ei ollut yhtä vauhdikasta, joten ensimmäiset pelit täällä olivat haastavia. Kun pääsin pelisysteemiin paremmin sisään ja sain pelattua lisää pelejä, niin homma sujui paremmin ja paremmin. Kokonaisuutena kausi sujui ihan ok.

Viime kaudella myös yksi Batnan unelmista täyttyi. Urallaan kolmet MM-kilpailut pelannut latvialaishyökkääjä pääsi edustamaan maataan myös olympialaisissa Pekingissä. Vaikka Latvian voittotili jäikin turnauksessa avaamatta, niin kokemus oli kuitenkin Batnasta upea.

- Jääkiekkoilijan yksi unelma on päästä pelaamaan olympialaisissa. Kisat olivat mahtava kokemus, vaikka koronan vuoksi tapahtuma ei ollutkaan sellainen kuin olisi voinut olla. Nyt kuitenkin tiedän millaista siellä on ja olen nähnyt mitä siellä tapahtuu. Oli upeaa edustaa Latviaa siellä.

Oman lisämausteensa Batnan olympiareissuun toi ottelu Tanskaa vastaan, jossa vastapuolella oli joukkuekaveri Oliver Larsen. Latvian 3-2-tappioon päättynyttä ottelua hyökkääjä muistelee kuitenkin jälkeenpäin hymyssä suin.

- Oliveria vastaan pelaaminen ei ollut mukavaa. Häviö tuntuu aina pahalta ja hän vielä hieroi sitä vasten kasvoja ja nauroi sille, mutta se on mitä on. Se on jääkiekkoa, joskus häviät ja joskus voitat. Sillä kertaa hävisimme, mutta toivottavasti seuraavan kerran voitamme, muistelee Batna naurahtaen.

"Pelaan siellä missä milloinkin tarvitaan ja pyrin hoitamaan roolin luotettavasti"

Kuluvalla kaudella Batna on löytänyt oman paikkansa joukkueesta. Raamikas hyökkääjä on muodostanut toimivan hyökkäysketjun Jarkko Immosen ja Jesper Piitulaisen kanssa. Kovan työntehon ohella Batna on parantanut viime kaudesta pistesaldoaankin, joka on tällä hetkellä 4+7.

- Heidän kanssaan on todella helppoa pelata. Ymmärrämme toisiamme hyvin, puhumme paljon keskenämme ja tiedämme roolimme joukkueessa. Pidämme pelisuunnitelmastamme kiinni koko ajan. Uskon, että se on isoin syy, miksi pelimme toimii yhdessä, Batna pohtii.

Vahvaa jälkeä tehneessä nelosketjussa Batnan rooli on ollut laitahyökkääjänä. Kauden aikana hän on kuitenkin käynyt paikkaamassa loukkaantumisia keskushyökkääjän roolissa, joka onkin hyökkääjän varsinainen koulutus jääkiekossa. Batnalle pelipaikalle ei ole kuitenkaan merkitystä, vaan tärkeintä on päästä pelaamaan.

- Pelaan siellä, missä valmentaja haluaa minun pelaavan. Olen pelannut ison osan urastani sentterinä, joten keskellä pelaaminen ei ole minulle ongelma. Minulle ei kuitenkaan ole väliä pelaanko laidassa vai keskellä, tärkeintä on saada vain peliaikaa. Pelaan siellä missä milloinkin tarvitaan ja pyrin hoitamaan roolin luotettavasti, toteaa Batna.

Aika Jukureissa on kehittänyt Batnaa, mutta latvialaishyökkääjä tietää edelleen kehityskohteensa, joiden kanssa hän työskentelee päästäkseen seuraavalle tasolle pelaajana.

- Täällä tehdään kovaa töitä ja se on yksi syistä, miksi olen Suomessa. Isona pelaajana vahvuuteni ovat suojaamisessa ja maalille menemisessä. Räjähtävän nopeuden eteen teen töitä tällä hetkellä, jolloin voin olla vielä aktiivisempi pelaaja kentällä.

Omaan sekä joukkueen pelaamiseen Batna kaipaa vielä tasaisuutta.

- Olen pelannut hyviä pelejä, mutta on ollut myös huonompia pelejä kuten joukkueellakin. Pyritään vielä tasaisempaan suorittamiseen niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin jäljellä olevissa peleissä.

"Tunnen oloni mukavaksi täällä"

Batna solmi tammikuussa Jukurien kanssa ensi kaudelle jatkosopimuksen. Latvialaishyökkääjälle jatkopäätös oli helppo ja tutun rungon säilyminen joukkueessa miellyttää myös häntä.

- Yksi syy jatkamiselle oli se, että ei tarvitse miettiä ja murehtia uudesta sopimuksesta kesällä. Tykkään joukkueen pelitavasta ja valmennuksesta. Täällä pelataan sellaista kiekkoa, mistä itse pidän. Tunnen oloni mukavaksi täällä, mikä oli tärkein peruste jatkamiseen.

- Tietysti se myös helpotti päätöstä, kun tiesin tuttujen jätkien jatkavan täällä. Meillä on valmiiksi yhteistä kemiaa, mikä on hieno juttu.

Yli 600 000 asukkaan Riikasta kotoisin oleva Batna on sopeutunut myös huomattavasti pienemmän Mikkelin ympäristöön hienosti. Hyökkääjä antaa arvoa pienen kaupungin rauhallisuudelle.

- Mikkeli ei ole isoin kaupunki, mutta silti mukava kaupunki. Täällä on hienot fanit ja jääkiekkotoiminta muutenkin, josta pidän paljon. Täällä ei myöskään ole ehkä niin paljon häiriötekijöitä, joten on helpompi pitää keskittyminen jääkiekossa.

- Täällä on todella rauhallista. Ei liikenneruuhkia, kaikkialle pääsee nopeasti, eikä mikään paikka ole kaukana. Ei tarvitse niin paljon autoa, vaan voit kävellä kaikkialle.

Batnan keskittyminen on tällä hetkellä täysin nykyhetkessä. Tulevaisuutta ei mietitä sen enempää, vaan töitä tehdään vain tämän kevään menestyksen eteen. Tilanne sarjassa on tiukka viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppaillessa, mutta Batnalla on vahva usko omaan joukkueeseen.

- Pudotuspelit ovat päätavoite niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin. Tietysti haluan tehdä lisää maaleja niin paljon kuin mahdollista, mutta tärkeintä on kuitenkin tehdä asioita, jotka auttavat joukkuetta voittamaan, mitä ne sitten aina ovatkin.

– Tulevaisuutta katsellaan sitten kauden jälkeen, että miten asiat menevät. Tällä hetkellä kaikki keskittyminen on tässä kaudessa.