Pe 8.8. 19:30 VS.

Olli Jokinen junioreiden tentattavana Heimotapaamisissa

Juniori-Jukurit pääsevät tapaamaan Jukurien liigajoukkueen tulevan päävalmentajan Olli Jokisen etäyhteyden kautta Heimotapaamisissa.


Koronatilanne on ollut koko jääkiekkokauden haastava, ja se on vaikuttanut vahvasti lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Pahimmillaan juniorien harjoitukset ovat olleet tauolla useita kuukausia. Tämän vuoksi me Jukurit HC ja Juniori-Jukurit haluamme tarjota yhteistyössä elämyksiä koko perheelle hankalan tilanteen keskellä.

Jukurien liigajoukkueen tuleva päävalmentaja Olli Jokinen haluaa tuoda oman tervehdyksensä Juniori-Jukurien pelaajille, toimihenkilöille sekä perheille Heimotapaamisissa. Juniori-Jukurit ja Jukurit HC järjestävät heille etäyhteyden kautta mahdollisuuden tavata Jokisen, joka kertoo omista ajatuksistaan jääkiekosta, Mikkelistä ja tulevaisuudesta.

Tapaamiset järjestetään joukkueille Teams-sovelluksen kautta, ja jokainen perhe voi osallistua niihin omalla yhteydellä.

- Juniori-Jukurien lähtökohta on kasvattaa lapsia ja nuoria niin jääkiekkoon kuin elämäänkin. Kauden aikana moni joukkue on ollut pelaamatta pelejä useita kuukausia, mikä on kuitenkin lapsille tärkeimpiä asioita harrastuksessa. Harjoittelu on myös ollut usealla joukkueella tauolla pitkiä aikoja ja ollut erittäin rikkonaista, Juniori-Jukurien toiminnanjohtaja Tuomas Anttonen taustoittaa.

- Seurana haluamme tarjota yhteisöllisen ympäristön, jossa tarjoamme elämyksiä ja tukea niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Uskomme, että tulevan päävalmentajan tapaaminen luo koko heimossamme yhteisöllisuuden tunnetta ja uskoa tulevaan, hän kertoo.

Kotoaan Floridasta Heimotapaamiseen osallistuva Jokinen odottaa innolla Jukurit-yhteisön tapaamista.

- Tämä vuosi ja pelikausi ovat olleet poikkeuksellisen haastavia koronan takia kaikille. Varsinkin nuorten harrastukset ja aktiviteetit ovat olleet haastavia järjestää. Sitä kautta myös henkinen hyvinvointi on ollut koetuksella niin aikuisilla kuin lapsilla, Jokinen toteaa.

- Olen innoissani tästä tapahtumasta siksi, että pääsen tutustumaan yhteisöön jo ennen kuin hommat käynnistyvät virallisesti, hän jatkaa.

Lisätietoja:
Juniori-Jukurit ry toiminnanjohtaja Tuomas Anttonen p. 044 986 2385
Jukurit HC kehitysjohtaja Mikko Hakkarainen p. 044 328 8822

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O