19.05.2021 19:00
Olli Jokinen haluaa johtaa omalla tyylillään, mutta yhdessä - "Rehellisyys on arvo numero yksi itselle"
Pitkän pelaajauran tehnyt Olli Jokinen on nyt uuden uran alussa, kun aloittaa Jukurien päävalmentajana. Jokinen ei lähde uudessa pestissäänkään matkimaan ketään, vaan haluaa omalla tyylillään kehittää pelaajia ja viedä seuraa eteenpäin.
Olli Jokinen haluaa olla valmentajan roolissa pelaajilleen innostaja. Maanantaina hän seurasi Libor Zabranskyn kanssa joukkueen ensimmäisiä testejä.
Syksyllä 1996 HIFK:n pukukoppiin asteli 17-vuotias kuopiolaisnuorukainen nimeltään Olli Jokinen. Tavoitteena oli ottaa paikka helsinkiläisen suurseuran kokoonpanosta. Epäilijöitä kuitenkin riitti, sillä liigakokemusta oli karttunut vain 15 ottelun verran edelliskaudella kasvattajaseura KalPan paidassa.
Kovalla itseluottamuksella isoihin ympyröihin astellut Jokinen jätti kuitenkin puheet omaan arvoonsa ja antoi tekojen puhua puolestaan. Kauden päätteeksi hyökkääjä oli 41 tehopisteellään joukkueen kolmanneksi tehokkain pistemies ja seuraavana suuntana olikin NHL. Epäilijöille oli lyöty jauhot suuhun kerrasta.
Epäilijöitä riittää myös nyt keväällä 2021, kun Jokinen on astumassa jälleen täysin uuteen ympäristöön. Edessä on uran ensimmäinen ammattilaisvalmentajapesti Jukurien peräsimessä.
Vierineet vuodet ja sen tuoma elämänkokemus ovat luonnollisesti isoimpia särmiä 42-vuotiaasta Jokisestakin hioneet, mutta kaikesta huokuu edelleen se sama vahva usko omaan osaamiseen epäilijöiden puheista välittämättä kuin 25 vuotta aiemmin HIFK:n pukukoppiin keltanokkana astelleella nuorella Jokisella.
- Aika levollisin mielin lähden hommiin. Tässä on nyt autettu junioripelaajia päivittäisessä valmennuksessa ja kesäisin ammattilaispelaajia. Nyt tullaan auttamaan tänne ammattilaisia ja seuraa menestymään. Innostuneet ja odottavat fiilikset ovat enemmänkin kuin, että ottaisi paineita tai jännittäisi, kuvaili Jokinen tuntemuksiaan.
Harkittujen ratkaisujen tulos
Mittavan, yli 1000 NHL-otteluakin sisältäneen pelaajauran tehneen Jokisen kokemus tähän saakka on koostunut oman akatemian joukkueen valmentamisesta ja sen vuoksi hyppyä liigavalmentajaksi on pidetty liian suurena loikkana. Ottajia olisi ollut aiemminkin ja Jokisen mukaan valmentajapolkua on rakennettu tarkasti harkiten, joten hän tietää mihin on menossa.
- Itse olen tehnyt laskelmoivasti tätä omaa hommaa ja rakentanut rauhassa. Olen hylännyt pari NHL-tarjousta sen vuoksi, että en kokenut olevani valmis siihen. Olen myös ollut NHL-haastattelussa, kun olen kokenut olevani valmis, mutta silloin en saanut sitä paikkaa, Jokinen kertoo.
- Pelasin tuossa sen 25 vuotta, niin en tiedä mikä olisi sitten riittävä määrä vuosia valmentajana, että olisin hyväksyttävästi ok valmentaja Liigassa. Itse koen olevani valmis ja tätä on määrätietoisesti rakennettu. Akatemiaa perustaessakin oli se itsekäs syy, että pääsisin harjoittelemaan valmentamista ja kokeilemaan juttuja, joita en välttämättä olisi kokeillut, jos joku muu olisi maksanut minulle palkkaa. Saatiin luotua koko meidän akatemian valmennustiimille oma kenttä kehittää itse itseämme.
Viimeiset vuodet Jokinen on pyörittänyt Floridassa omaa akatemiaansa, South Florida Hockey Academyä. Juniorijoukkueiden valmennuksen lisäksi akatemiassa käy kesäisin ammattilaispelaajiakin leireillä valmistautuessaan uuteen kauteen. Jokisen rooli akatemiassa oli hyvin laaja, sillä siihen sisältyi valmentamisen lisäksi myös toimistohommia.
- Akatemia oli kyllä loistava oppikoulu itselle urheiluseuran pyörittämiseen. On oppinut esimerkiksi sen, mitä tarkoittaa, jos et pysy budjetissa ja mitä siitä seuraa. Oppinut paljon muutakin kuin sitä jääkiekkovalmentamista. On verkostoitunut myös laajasti NHL-pelaajatarkkailijoiden, yliopistojen, NHL-valmentajien ja juniorivalmentajien kanssa. Jos kotimaan rooleihin vertaa, niin aika pitkälti se oma rooli on ollut junioripäällikön ja juniorivalmentajan hommien yhdistelmä, Jokinen kuvailee.
Yhdysvalloissa Jokinen suoritti myös paikallisen valmentajatutkinnon ja osallistui myös NHLCA Mentorship Programin luennoillle. Koulunpenkiltä saatujen oppien lisäksi Jokinen kuitenkin pitää myös merkittävänä koulutuksena pitkää pelaajauraa, vaikka tiedostaakin, että se ei takaa mitään valmentajamaailmassa.
- Koen sen koulutuksen kyllä tärkeänä varsinkin juniorivalmentajille. Peliuran jälkeen kun hyppäät valmentajaksi, niin aika pihalla olet, jos et minkäänlaista koulutusta ole käynyt. Pitää tietää hyvin tarkkaan, mitä teet 10-vuotiaan, 12-vuotiaan tai vaikka 16-vuotiaan kanssa.
- Olen saanut paljon hyviä oppeja koulusta, mutta koen myös, että se oma peliura ja kokemus tuo sellaista, mitä et saa koulunpenkiltä. Pitkä pelaajaura ei takaa, että ole hyvä valmentaja, mutta jos on halua valmentaa ja teet asiat oikein peliuran jälkeen eli teet päivittäistä valmentamista junioreissa, niin sinulla on mahdollisuus. Pitää olla myös rehellinen sitten itselle ja katsoa, että riittävätkö omat rahkeet kuinka korkealle.
Innostava, mutta vaativa ihmisjohtaja
Pelaajaurallaan Jokinen pelasi Pohjois-Amerikan ja kotimaan kaukaloiden lisäksi lyhyet pätkät Sveitsissä ja Ruotsissakin. Uran varrella hän näki useita eri valmennus -ja johtamistyylejä, joista on voinut ottaa oppia nostaen esiin muun muassa Mike Keenanin, Paul Mauricen sekä Brent Sutterin nimet. Muita matkimaan Jokinen ei kuitenkaan lähde, vaan haluaa johtaa joukkuetta omalla tyylillään.
- Olen ollut onnekas, että olen saanut olla monien huippuvalmentajien alaisuudessa ja nähnyt heidän toimintamallejaan. Valmentajana sinun täytyy kuitenkin pystyä olemaan oma itsesi ja rakentamaan arvomaailma sellaiseksi, että se kohtaa omien arvojesi kanssa, Jokinen toteaa.
- Pelaajana tai valmentajana et voi esittää mitään, vaan se oma tyyli tulee sitten vuosien myötä. Vaikka tämä on ensimmäinen ammattilaispesti valmentajana itselle, niin kyllä minulla on sellainen omanlaiseni tyyli valmentaa ja kuinka keskustelen pelaajien kanssa.
Johtamisensa arvomaailman kulmakivenä Jokinen pitää avoimmuutta ja rehellisyyttä. Joukkueessa suoritukset tulevat painamaan vaakakupissa selässä olevia nimiä enemmän pelipaikkoja jaettaessa.
- Rehellisyys on arvo numero yksi itselle. Toiminnan pitää olla rehellistä. Se tarkoittaa sitä, että palautetta annetaan rehellisesti ja jääaika ansaitaan harjoituksissa. Pitää olla sisäistä kilpailua ja haluan, ettei kenelläkään ole sitä automaattipaikkaa ykkösylivoimassa tai ykkösalivoimassa. Päivittäin arki ratkaisee kuinka paljon pelaat. Sitä saat, mitä ansaitset. Olen myös vaativa ja innostava valmentaja.
Jokinen näkee vahvuuksinaan valmentajana ihmisjohtamisen, jota hän pääsi harjoittelemaan jo pelaajaurallaan ollessaan useiden joukkueiden kapteenistoissa. Hänen mukaansa valmentajan on tärkeä tuntea pelaajat ihmisinä, eikä vain joukkueen osina.
- Valmentaminen nykypäivänä on kuitenkin paljon sitä, että kuinka tunnet pelaajat, saat heidät innostumaan ja ymmärtämään, miksi tätä hommaa tehdään ja mitä tämä laji kokonaisuudessaan on. Ei vaan pelkästään pelillisiä ohjeita, vaan myös luonteen kasvattamista ja henkisten ominaisuuksien vahvistamista. Mitä paremmin tunnet pelaajan, sitä helpompi sitä on valmentaa, arvioi Jokinen.
- Tiedät mihin sen riman voi lyödä, koska kaikilla ammattilaispelaajilla se rima on vähän eri korkeudella. Sitä sitten yhdessä tutkitaan, että mihin pelaaja sen riman haluaa asettaa ja me valmennuksessa pidämme riman tarpeeksi korkealla, että pelaajat menevät mukavuusalueen ulkopuolelle, koska siellä oleminen kehittää.
Jukurien valmennusryhmästä löytyy runsaasti NHL-kokemusta sillä Jokisen lisäksi myös apuvalmentaja Sergei Krivokrasov on pelannut useita satoja NHL-otteluita. Tuosta kokemuksesta Jokinen uskoo olevan hyötyä pelaajien kehittämistyössä.
- Varsinkin kun puhutaan nuoremmista pelaajista, niin meillä kyllä riittää ote ja kate sanoa, mitä se on siellä isossa maailmassa. Ollaan Krivon kanssa eletty sitä arkea, niin meillä on aika hyvä haju siitä, mitä meidän piti tehdä sinne päästäkseen, mutta myös valmennukselliselta puolelta, että mitä ominaisuuksia pitää kehittää.
- Tiedetään, mitä se peli on nykypäivänä ja meillä on paljon annettavaa myös siihen henkisen puolen kasvuun. Nuori pelaaja kun haaveilee NHL:stä, niin se on paljon muutakin kuin sitä pelaamista. Se on jään ulkopuolella elämistä, kielitaidon oppimista ja arjenhallintaa, jossa me pystytään paljon häntä auttamaan.
Jokinen korostaa myös valmennusryhmän merkitystä, sillä valmentamisessa on kyse myös paljolti yhteistyöstä. Jokisen ja Krivokrasovin lisäksi valmennusryhmään kuuluu Jokisen kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Vesa Surenkin sekä jatkavat Teemu Suokas sekä Mika Tarvainen.
- Meillä on hyvä tiimi kasassa. Kaikki ovat toimineet jääkiekon parissa pitkään ja kaikilla on omanlaisensa näkemys pelistä ja pelaajien kehittämisestä, mutta sitten kuitenkin jollain tavalla ajatellaan pelistä samalla tavalla. Vepu ja Krivo tuovat valmennukseen kokemusta. Suokas ja Tarvainen taas ovat tärkeitä palasia, koska tietävät mitä Liiga on ja opettavat meitä seuran tavoille. Täällä on tehty paljon hyviä juttuja, joten ei olla tulossa räjäyttämään mitään pommia, vaan jatketaan sitä työtä ja tuodaan oma mauste mukaan, Jokinen summasi.