06.01.2025 17:30
Nuorten viikkoraportti: U20:lle piste matkaan Vaasasta, U18:lla ja U16:lla voitokas viikonloppu
U20-joukkueen matkaan Oulu-Vaasa-kiertueelta jäi yksi sarjapiste. U16- ja U18-joukkueet puolestaan ottivat voitot omista otteluistaan.
Kärpät palasi selvästi Jukureita valmiimpana tauolta peleihin perjantain kamppailussa. Oululaiset iskivät avausmaalin vajaan minuutin pelin jälkeen ja Jukurit joutui turvautumaan aikalisään jo neljän minuutin kohdalla. Aikalisä herätti lopulta sarvipäät ja joukkue nousi kuskin paikalle. Hieman ennen erän puoliväliä Alberts Smits toi vieraat lopulta pelissä tasoihin.
Jukurit oli hallitsevampi osapuoli pääosan ottelusta, mutta Kärpät rokotti kovalla teholla saamistaan paikoista. Oululaiset karkasivat toisen erän alussa jo 3-1-johtoon, mutta Bence Horvath nosti vieraat maalin päähän ylivoimalla erän puolivälissä. Mikkeliläisryhmä ei lamaantunut isäntien ylivoimalla tekemästä 4-2-osumastakaan, vaan Kalle Helenius kavensi pelin heti perään ja hetkeä myöhemmin Miro Järvenpää iski lukemat 4-4:ään. Muutamaa minuuttia ennen taukoa Tatu Ikonen vielä vei vierailijat johtoon uransa ensimmäisellä U20-maalilla.
Kärpät nousi päätöserässä ylivoimalla jälleen tasoihin, mutta Jukureilla oli vielä useampia tilanteita kääntää peli uudelleen johdokseen. Sarvipäät eivät siinä kuitenkaan onnistuneet, mutta Kärpät sen sijaan siirtyi vajaat kolme minuuttia ennen loppua 6-5-johtoon. Lopussa tasoitusta haettiin vielä ilman maalivahtiakin tuloksetta ja oululaisryhmä viimeisteli 7-5-loppunumerot tyhjään maaliin.
- Alkuun mentiin vain katselemaan, mitä vastustaja tekee. Kaikki reagointi ja luistelusta pelaaminen oli heikkoa, mutta aikalisän jälkeen saatiin oma tekeminen omalle tasolle. Aikalisän jälkeen vietiin peliä aika pitkälti loppuun saakka ja vastustaja kävi tekemässä vain maalit meidän päässä. Erittäin raskas tappio, todella vaikea jakso on nyt joukkueella. Tulosta pitää tietysti kunnioittaa, mutta ollaan kyllä huonommalla pelillä otettu pisteitäkin kuin tänään pelattiin, totesi päävalmentaja Ville Jokinen.
Lauantaina Vaasassa Jukurit oli vahvalla jalalla liikenteessä alusta alkaen. Joukkue sai luotua hyviä paikkoja ja Matti Butkovskiy vei vierailijat johtoon ottelussa. Erän jälkimmäisellä puoliskolla peliä sotkivat kolme rangaistusta, joista viimeisen aikana Sport sai tasoitettua ottelun vain 11 sekuntia ennen taukosummeria.
Toista erää Jukurit hallitsi selvästi ja rakensi tilanteista useampaankin osumaan. Yhden joukkue sai hyödynnettyä, kun Aaro Parviainen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä U20-sarjamaalia. Kolmas erä oli jälleen tasaisempaa vääntöä, jossa molemmilla oli tilaisuutensa. Sport tasoitti ottelun kuutisen minuuttia ennen loppua ja kamppailu venyi jatkoajalle. Jatkoajallakin mikkeliläisryhmällä oli tilaisuutensa, mutta Sport vei lopulta pidemmän korren iskemällä nopeasta vastahyökkäyksestä 3-2-voittomaalin.
- Iso tasonnosto eiliseen ja otteluun lähtö oli meiltä hyvä. Joukkue oli valmis kamppailemaan alusta alkaen. Kova joukkue vastassa ja hyvin tasainen peli oli tänään. Oli paikat meilläkin varsinaisella ja jatkoajalla ratkaista. Päällimäisenä tietysti valtava pettymys tappiosta, että lähelle päästiin, mutta ei sitten vieläkään saatu sitä tulosta käännettyä voitoksi. Tiukkoja pelejähän nuo tappiopelit ovat olleet, mutta siitä maalin tappiostakin on pitkä matka maalin voittoon, Jokinen sanaili.
- Enemmän nämä ovat niitä mentaalipuolen juttuja, että saa positiivisia kokemuksia ja onnistumisia ja niiden kautta sitten pystyy kääntämään tiukkoja pelejäkin voitoksi. Yleensä kun olet kolikon väärällä puolella, niin ei ole onnikaan läsnä ja sitten kun taas olet oikealla puolella, niin kaikki onnettaretkin ovat omalla puolella. Nekin pitää vain ansaita ja joukkueessa on vahva usko kuitenkin, että homma kääntyy vielä. Pelaamaan pystytään, eikä olla vain selviytymässä tuolla. Nyt pitää vain saada niitä onnistumisia, joista rakentuu se itseluottamus, joilla tiukat pelit käännetään voitoksi.
Tällä viikolla perjantaina kohdataan vieraissa JYP ja lauantaina kamppaillaan Let's Go Areenalla Savon derbyssä KalPaa vastaan!
U18
U18 palasi joulutauolta pelien pariin tuplaotteluilla KJT Haukkoja vastaan. Lauantaina Järvenpäässä mikkeliläisryhmä karkasi pienten alkuvaikeuksien jälkeen 5-1-voittoon. Sunnuntaina sarvipäät olivat Let's Go Areenalla puolestaan tylyjä isäntiä latomalla taululle peräti 12-2-voittolukemat.
Viikonlopun tehokkain oli Oskari Kinnunen, joka kokosi otteluissa kaikkiaan tehot 4+3. Luca-Iustin Moise iski sunnuntain kamppailussa peräti neljä maalia ja keräsi kaikkiaan viikonloppuna kuusi tehopistettä. Viiteen pisteeseen ylsivät Riku Poikela ja Vili Saarelainen, joista molemmat nakuttivat pisteet 1+4. Yhteensä tehopisteiden makuun pääsi kaikkiaan 17 pelaajaa.
- Lauantaina pelin alku oli haastava kiekonmenetysten sekä turhan jäähyilyn vuoksi. Toinen erä oli erittäin laadukas ja virkeä hyökkäyspelillisesti, josta saatiin palkinnoksi maalit. Viikonlopun paras erä. Sunnuntaille kaivattiin tehokkuutta maalipaikkoihin sekä kurinalaisuutta. Pelin alusta saakka hyödynnettiin maalipaikat tehokkaasti, mutta sorruttiin turhaan jäähyilyyn, summasi päävalmentaja Joel Pasonen.
- Lopputulokseen tottakai tyytyväinen, ja viikonlopun aikana saatiin paljon onnistumisia niin joukkueena, kuin myös yksilötasolla. Maalivahtipelaaminen oli taas kerran loistavaa. Joukkueesta näkyi oikeanlainen innostuneisuus sekä rentous viikonlopun ajan, jota oli mukava seurata penkin tasolta. Hyvä jatkaa kohti ensi viikonlopun SaiPa-otteluita. Erittäin tyytyväinen voittoisaan ja tehokkaaseen alkuun vuodelle 2025.
Tulevana viikonloppuna edessä ovat tuplapelit SaiPaa vastaan. Perjantaina joukkueet mittelevät Lappeenrannassa ja lauantaina Let's Go Areenalla.
U16
U16-joukkue pelasi vuoden ensimmäisen ottelunsa lauantaina Let's Go Areenalla Warkis Sawo Hockeytä vastaan. Mikkeliläisryhmä käänsi rikkonaisen kamppailun lopulta voitokseen 5-3-lukemin.
Joukkueen pistelinkoina olivat 2010 syntynyt Niklas Kohvakka sekä Joni Kämppi, joista molemmat kokosivat tehot 1+2. Otto Junnonen merkkautti myös tehot 1+1.
Seuraavan kerran U16 pelaa kahden viikon kuluttua sunnuntaina 19. tammikuuta, jolloin Let's Go Areenalla vieraana on SaiPa.