03.03.2025 16:30
Nuorten viikkoraportti: U20 kärsi kitkerän tappion, U18:lla neljän pisteen viikonloppu
U20-joukkue kärsi tehottomuudesta Kärppiä vastaan ja taipui tiukkaan tappioon. U18 puolestaan kaatoi Kärpät Akatemian keräten viikonlopusta matkaan kaikkiaan neljä pistettä!
Jukurien ja Kärppien kamppailu alkoi tasaisissa merkeissä. Avauserässä molemmat joukkueet saivat luotua hyviä tilanteita, mutta maalivahdit olivat miehet paikallaan. Erän ainoasta maalista vastasi Kärpät, kun se iski erän puolivälissä ylivoimalla lukemat 0-1:een. Toisessa erässä ote siirtyi Jukureille ja mikkeliläisryhmä painoi pelin vahvasti oululaisvieraiden alueelle, mutta ei saanut muutamista hyvistä tilanteista huolimatta tasoitusta aikaan.
Kolmannen erän alkupuolella Jukurit joutui tappamaan kaksi alivoimaa, mutta erän jälkimmäisellä puoliskolla pääsi myös itse kokeilemaan kahdesti ylivoimalla. Kovasta yrityksestä huolimatta kiekkoa ei saatu oululaisveräjään, vaan yritykset pysähtyivät sitkeästi puolustaneeseen oululaisryhmään tai menivät ohi maalin. Puolisen minuuttia ennen loppua Kärpät iski 0-2-loppunumerot tyhjään maaliin.
- Tosi kitkerä tappio. Ei tuossa yrittämisen puutteesta ja tahtotilasta pelaajia syyttää. Ainut mikä harmittaa, että nolla maalia teet lukuisista paikoista huolimatta. Eihän se mistään muusta ollut kiinni. Vastustaja teki yhden ylivoimalla ja me ei tehty. Kuten on aiemminkin puhuttu, niin kyllä ne erikoistilanteet vaan nousevat isoon rooliin. Paikat oli tulla rinnalle ja mennä ohikin, mutta nollalla maalilla on vaikea voittaa, totesi päävalmentaja Ville Jokinen.
- Toisessa erässä saatiin enemmän omaa tekemistä näkymään ja enemmän hallintaa meille. Kärpät kuitenkin puolusti sitkeästi keskustaa. Paljon ammuttiin viivasta blokkeihin ja kiekot jäi matkalle, eikä sitten ihan päästy niihin kakkoskiekkoihin. Tietysti oli meidänkin heikkoutta, mutta myös vastustajan hyvyyttä.
U20-joukkue päättää runkosarjapelinsä tällä viikolla perjantaina, kun Let's Go Areenalle vastaan tulee Lukko. Ottelussa ratkeaa jatkuvatko pelit pudotuspeleissä vai päättyykö kausi runkosarjaan.
U18
U18-joukkueella oli kahden kotiottelun viikonloppu. Lauantaina tiukka taistelu HPK:ta vastaan päättyi 2-1-jatkoaikatappioon, mutta sunnuntaina Kärpät Akatemia kaatui selvin 7-3-lukemin.
Jukurien tehokkain oli Kärpät Akatemia vastaan 1+3 iskenyt Oskari Kinnunen, joka rikkoi samalla 100 tehopisteen rajan U18-ikäluokassa. Harttu Auvinen teki viikonlopun aikana yhteensä kolme maalia ja Riku Poikela merkkautti tehot 1+2.
- Lauantaina oli todella laadukas ja hyvätasoinen U18-ottelu. Pelin vaade oli selvästi hetkeen korkein ja loistava maalivahtipelaaminen molemmissa päissä piti lukemat tasaisena pelin edetessä. Ensimmäinen erä oli meiltä erittäin hyvä, laadukkaista maalipaikoista olisi enemmän kuin yksi maali pitänyt tehdä. Toisen erän alku myös mallikasta pelaamista, mutta erän edetessä HPK otti peliä haltuun ja hallitsi selkeästi toisen erän loppua. Vitols piti meidät siinä tuloksessa kiinni, kertoi päävalmentaja Joel Pasonen.
- Viimeinen erä tasaista peliä, kummallakaan ei huippupaikkoja ollut ja puolustusvalmius parani molemmilla. Meidän alivoima erittäin laadukasta koko pelin ajan, erityisesti kolmannessa erässä. Jatkoajan ratkaisu jäi harmittamaan. Meillä omat paikat ylivoimalla alussa, mutta ei ansaittu kahta pistettä. Liian pitkään annettiin voittomaalissa kaverin lyödä kiekkoa sisään, vaikka mielestäni tuomari olisi voinut pelin aikaisemmin viheltää poikki.
- Sunnuntaina tehtiin Kärppiä vastaan minimi. Vastustaja otti ison määrän jäähyjä, ja saatiin ylivoimien kautta toivottua tehokkuutta. Suurin lataus ja energia oli mennyt lauantain HPK-peliin, mutta hyvää oppia taas loppuihin peleihin kuinka vastustajasta riippumatta työmoraali ja kiekollinen varmuus on löydyttävä.
Tällä viikolla U18-joukkue pelaa vierasottelun Turussa, kun se matkaa sunnuntaina TUTOn vieraaksi.
U16
U16-joukkue pelasi sunnuntaina kauden toisen paikallispelin SaPKoa vastaan. Kovan väännön jälkeen Jukurit nappasi ottelusta lopulta voiton 5-4-lukemin.
Jukureista parhaassa pistevireessä oli Jaajo Rahkola, joka keräsi pisteet 1+2. Joonas Sutinen merkkautti puolestaan tehot 0+2.
Seuraava ottelu U16-joukkueella on sunnuntaina, jolloin Let's Go Areenalle vierailulle saapuu SaiPa.