10.08.2021 18:00
Niclas Lundgren innoissaan uudessa maassa ja joukkueessa - "Tämä on ollut hyvin mielenkiintoista ja hauskaa"
Vaikka kokemusta ja pelejä Niclas Lundgrenilla onkin takanaan jo melkoisen runsaasti, pelaa hän nyt ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella. Uudesta ympäristöstä innoissaan oleva puolustaja haluaa tarjota joukkueelle erityisesti jämäkkää pelaamista omassa päässä.
Jukurien puolustuskalustossa nähdään tulevalla kaudella ruotsalaisväriä kaksin kappalein. Kaksikosta kokeneempi osapuoli on Niclas Lundgren, jolle siirto Jukureihin oli uran ensimmäinen kotimaansa ulkopuolelle.
Ruotsin keskiosissa sijaitsevasta Västeråsista lähtöisin olevalla Lundgrenilla ei ollut valtavasti tietoa ennakkoon Jukureista, Mikkelistä tai edes Suomesta. Jotain tuttuakin uudesta ympäristöstä kuitenkin löytyi: mikkeliläisseurassa kiekkoilee puolustajalle Brynäs-vuosilta tuttu joukkuekaveri Joachim Rohdin.
- Olen pelannut suomalaisia joukkueita vastaan CHL:ssä. Minulla on ollut myös suomalaisia joukkuekavereina ja heiltä olen hieman kuullut Suomesta, mutta en oikeastaan sen enempää tiedä maasta, Lundgren kertoo.
Lundgrenilla on kotimaastaan takana mittava pelaajakokemus. Kotikaupungissaan peliuran Allsvenskanissa aloittanut puolustaja on edustanut Ruotsin pääsarjassakin neljää seuraa ja pelannut kaikkiaan lähes 500 ottelua. Pitkälle uralle on mahtunut monenlaisia kokemuksia, mutta pari asiaa nousee kirkkaimpina Lundgrenin mieleen.
- Ruotsin mestaruuden voittaminen keväällä 2015 oli mahtava kokemus. Maajoukkueeseen pääseminen oli myös iso juttu. Ne kaksi ovat ehkä merkittävimmät saavutukset itselleni, pohtii Lundgren.
Tehopisteillä 31-vuotias Lundgren ei ole koskaan juhlinut, sillä puolustajan uran piste-ennätys on 14 ja se on syntynyt uralla kahdesti. Hän kertookin tuovansa joukkueeseen ennen kaikkea vankkaa osaamista oman alueen pelaamiseen.
- Pelaan vahvasti puolustusalueella. Pyrin tekemään helppoja, peliä edistäviä ratkaisuja ja olemaan luotettava joukkuepelaaja, luonnehtii Lundgren itseään pelaajana.
Lundgren saapui Suomeen heinäkuun lopulla ja nyt takana ovat ensimmäiset hetket uuden joukkueen kanssa. Ensitunnelmat uudesta joukkueesta ja kotikaupungista ovat olleet positiiviset.
- Olen tykännyt olla täällä. Uusi valmennus, uusia joukkuekavereita ja uusi maa minulle. Tämä on ollut hyvin mielenkiintoista ja hauskaa.
Uudesta valmentajasta Olli Jokisesta puolustajalle on jäänyt alun perusteella myös vain hyvä kuva.
- Hän on todellinen legenda pelaajana, tehnyt pitkän uran NHL:ssä. On ollut mukava nähdä hänet pukuhuoneessa, Olli on todella avoin ja hyvin kommunikoiva tyyppi, Lundgren kuvailee.
Ruotsalaispuolustaja on pelannut urallaan useita kertoja pudotuspeleissä ja Växjössä kertaalleen päässyt nostelemaan myös pokaalia kauden päätteeksi. Uudessa seurassa uuteen kauteen puolustaja lähtee hyvin voitontahtoisena.
- Tavoitteena on pelata onnistunut kausi ja lähteä joka peliin voittamaan. Pyritään siihen, että keväällä pelataan mahdollisimman pitkään, Lundgren päättää.