La 28.2. 17:00 VS.

Muutoksia Jukurien valmennusryhmässä - Tarvainen sivussa toistaiseksi, Helenius korvaajaksi

Helenius muistetaan mittavasta 15 vuoden ammattilaisurastaan maalivahtina muun muassa Jokereista ja JYPistä. Ammattilaisuransa Helenius päätti vuonna 2021 ja on sen jälkeen toiminut kaksi kautta Jokerien U20 -joukkueen maalivahtivalmentajana.

Jukurien maalivahtivalmentaja Mika Tarvainen jää sivuun toistaiseksi, ja korvaajaksi valmennusryhmään liittyy Riku Helenius.

Helenius muistetaan mittavasta 15 vuoden ammattilaisurastaan maalivahtina muun muassa Jokereista ja JYPistä. Hänen palkintokaapistaan löytyy muun muassa Suomen mestaruus sekä Liigan parhaalle maalivahdille jaettava Urpo Ylönen -palkinto kaudelta 2011-2012

Helenius varattiin NHL:ään vuonna 2006 ensimmäisellä kierroksella, kun Tampa Bay Lightning varasi hänet numerolla 15. Hän pelasi urallaan neljällä kaudella AHL:ssä ja yhden ottelun NHL:ää.

Ammattilaisuransa Helenius päätti vuonna 2021 ja on sen jälkeen toiminut kaksi kautta Jokerien U20 -joukkueen maalivahtivalmentajana.

Helenius kertoo ammentavansa valmentajana omasta pelaajaurastaan sekä ennen kaikkea sen haasteista.

- Olen käynyt uran jälkeen paljon läpi sitä, mitä olisi pitänyt tehdä eri tavalla, tai miten pelaajana olisi pitänyt suhtautua uraan niin, että sen oman potentiaalin olisi pystynyt mittaamaan itsestään ulos. Haluan valmentajana auttaa nuoria pelaajia selvittämään juuri ne haasteet, joita omalla urallani kohtasin, Helenius kertoo.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 51 31 2 3 15 100 1,96
2. SaiPa 53 27 6 7 13 100 1,89
3. KooKoo 52 28 7 1 16 99 1,90
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 51 24 9 4 14 94 1,84
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 53 25 6 5 17 92 1,74
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 52 17 7 7 21 72 1,38
11. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
12. HIFK 51 18 4 4 25 66 1,29
13. HPK 52 14 7 8 23 64 1,23
14. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
15. Jukurit 52 15 4 6 27 59 1,13
16. Sport 53 9 1 10 33 39 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O