Mikko Mannonen Jukurit HC Oy:n viestintävastaavaksi

Jukureissa kolmen kauden ajan viestintävastaavana toimineen Kaisa Kontiaisen siirryttyä uusiin haasteisiin pääkaupunkiseudulle, Jukurien viestinnän peräsimessä aloitti Mikko Mannonen.

Jukurien viestintävastaava Mikko Mannonen.

Jukurit HC Oy:n viestinnästä kolmen kauden ajan vastannut Kaisa Kontiainen siirtyi kohti uusia haasteita pääkaupunkiseudulla. Jukurit rekrytoi uutta viestintävastaavaa heinä-elokuun aikana ja paristakymmenestä hakemuksesta haastattelukierrokselle valittiin seitsemän henkilöä. Kaksivaiheisen haastattelukierroksen jälkeen organisaatio valitsi viestinnän peräsimeen Mikko Mannosen.

Mikolla on vahva tausta kiekko-organisaatiosta sekä urheiluviestinnästä. Työuransa aikana Mikko on työskentellyt mm. kymmenen vuoden ajan Kiekko-Vantaan organisaatiossa, Jokereiden viestinnän parissa KHL-aikakaudella sekä Keski-Uusimaan urheilutoimituksessa. Työtehtävissään kokemusta on kertynyt viestinnän ja markkinoinnin lisäksi mm. pelaajakoordinaattorin tehtävistä sekä selostajan työstä.

Mikko aloitti työnsä Jukureissa juuri kauden alla, maanantaina 9.9.2024.

- Tahdomme kiittää Kaisaa hänen työpanoksestaan ja Jukurien viestinnän kehittämisestä. Toivotamme hänelle onnea ja menestystä uusiin työtehtäviin pääkaupunkiseudulla, kiittää Jukurien toimitusjohtaja Antti Laakso.

- Mikko on tarttunut työhönsä ammattimaisesti heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja pääsi heti toisena työpäivänään tositoimiin, hoitamaan kauden avausottelun viestintää. Mikko on viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen, jonka ideat ja toimintamallit tulevat varmasti kehittämään Jukurien viestintää entisestään. Olemme erittäin tyytyväisiä valintaamme ja toivotamme Mikon lämpimästi tervetulleeksi Jukurien organisaatioon.

Mikko pääsi aloittamaan työnsä juuri kauden alla, täynnä intoa ja ideoita:

– Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta työskennellä Mikkelin Jukurien kaltaisessa hienossa organisaatiossa. Itselle hieno steppi eteenpäin uralla. Meillä on hyvä porukka toimistolla ja kaukalossa, joten odotan innolla tulevaa. Saatiin hieno startti kaudellekin, josta on hyvä lähteä kirjoittamaan kauden 2024–2025 Heimon tarinaa. Pyritään kehittämään tekemistä entisestään ja tuomaan pelaajia tutummaksi etelä-savolaisille ja eiköhän me raoteta teille joukkueen arkeakin, paljastaa Mikko.

Mikko vastaa jatkossa viestintävastaavan roolissaan organisaation viestinnästä sekä mediayhteistyöstä. Hänet tavoittaa alla olevilla yhteystiedoilla:

Mikko Mannonen

viestintävastaava
Jukurit HC Oy
+358 50 468 4827
mikko.mannonen@jukurit.fi