Pe 13.2. 18:30 VS.

Mikko Kokkosen vuosi huipentuu maajoukkueputkeen

Jukuripuolustajan kehitys on jatkunut odotetulla tavalla.

Mikkelin Jukurien 15-vuotiaalla puolustajalla Mikko Kokkosella on pitänyt kiireitä. Kokkosen syksyyn on mahtunut niin Liiga-debyytti, A-nuorten taistot sekä myös maajoukkuetehtävät.

Kokkonen valmistautuu parasta aikaa Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkueen peleihin. Suomi kohtaa Ruotsin kolme kertaa Naantalissa, Paimiossa sekä Kaarinassa 16.-18. joulukuuta.

- Tekemistä on riittänyt, mutta tätä tekemistä olen halunnut ja odottanutkin, pohtii Kokkonen perjantain Ruotsi-ottelun alla.

Puheet mikkeliläispelaajan lahjakkuudesta perustuvat pelkkään faktaan. Tästä oivana esimerkkinä käy esimerkiksi se, että Kokkonen valittiin myös Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen. Tapaninpäivänä Kokkonen matkustaa Tshekkeihin, jossa Suomi vääntää kolme maaottelua Tshekin alle 17-vuotiaita vastaan.

- Maajoukkuekutsu on kunnia-asia ja osoitus oikein tehdyistä asioista. Täytyy rehellisesti sanoa, etten edes odottanut kutsua vuotta vanhempien maajoukkueeseen. Siinäkin mielessä tuntuu hienolta päästä pelaamaan vieläkin kovempia pelejä.

- Alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa on luonnollisesti suurempi vauhti, mutta taitotasossa ei ole juurikaan eroa alle 16-vuotiaiden peleihin. Pyrin pelaamaan jokaisessa ottelussa omien vahvuuksieni mukaan ja kehittymään sitä kautta entistä enemmän jääkiekkoilijana, Kokkonen analysoi.

Ikioma Areenan käytävillä on ollut helppo huomata Kokkosen tekemän työn tulokset. Kuntosalilla rautojen kanssa vietetty aika näkyy 15-vuotiaan pelaajan hartioista sekä myös olemuksesta kaukalon sisäpuolella.

- Töitä on tehty ja ennen kaikkea myös omalla ajalla. Tähän mennessä arvioisin, että esimerkiksi luistelu on kehittynyt selvästi viime kauteen verrattuna. Kun teet töitä, kehityt. Se on sinänsä aika yksinkertainen resepti, tuumaa "Mize".

Peruskoulun yhdeksättä luokkaa käyvä Kokkonen on elänyt syksyn jääkiekon ehdoilla. Miten tämä on sitten näkynyt puurtamisessa koulukirjojen parissa?

- Koulumenestys on jatkunut ennallaan. Koulu pitää hoitaa kunnolla, vaikka kiekon kanssa kuuluukin paljon aikaa. Tämä järjestely toimii minun kohdalla ilman ongelmia, viestittää Kokkonen terveisiään opettajilleen.

Uusi vuosi tuo mukanaan uusia haasteita ja taisteluja kaukalossa. Kokkosen omat linjaukset ovat kypsää luettavaa.

- Tavoitteena on ottaa johtavan pelaajan rooli Jukurien A-nuorissa ja edetä sitä kautta. Jos nousu edustusjoukkueeseen tulee, olen siihen valmis. Pidetään keskittyminen päivittäisessä työnteossa eikä mietitä liikaa. Sillä teemalla tämä tarina jatkuu myös vuonna 2017.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. KooKoo 45 23 7 1 14 84 1,87
3. Lukko 47 23 6 3 15 84 1,79
4. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 47 21 7 4 15 81 1,72
7. KalPa 46 22 5 4 15 80 1,74
8. Ässät 47 21 6 3 17 78 1,66
9. HIFK 47 18 4 4 21 66 1,40
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 45 13 7 6 19 59 1,31
12. TPS 48 12 7 8 21 58 1,21
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 45 14 3 6 22 54 1,20
15. Kärpät 47 13 5 5 24 54 1,15
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O