Mestarit ja Sakari Kuosmanen tulevat Areenalle!

Jukurit haluaa kiittää torstaina mikkeliläisiä alkukauden kannustuksesta.
Ikioma Areenalla riittää torstaina tunnelmaa. Se on meidän kaikkien ansiota.

Ikioma Areenalla on torstaina tarjolla kenties kauden toistaiseksi mielenkiintoisin ottelu. Mikkelin Jukurien vieraaksi "torstaitansseille" saapuu nimittäin hallitseva Suomen mestari Tampereen Tappara.

Elämystarjonta käynnistyy jo ennen ottelua. Roosa nauha -pelipaitojen huutokauppa päättyy klo 17.30. tapahtuvaan paitojen luovutukseen onnellisille omistajille. Huutoja otetaan vastaan vielä torstaina klo 14. saakka.

Ennen ottelua jäälle astelee myös oman alansa kiistaton mestari. Legendaarinen Sakari Kuosmanen tulkitsee Finlandia-hymnin, jolla Jukurit haluaa kiittää mikkeliläistä kiekkoyleisöä alkukauden fantastisesta tuesta sekä kannustuksesta yhteisessä tarinassa.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Syysloman kunniaksi lomailevat opiskelijat sekä koululaiset pääsevät torstain peliin viidellä eurolla seisomakatsomoon. Alennuslipun voit ostaa kätevästi Jukurit Shopilta.

Pidetään yhdessä huoli siitä, että vaikka mestarit saapuvatkin Areenalle, vastaa viikinkiheimo torstaitanssien tahdeista!

Ikioma Areenalla nähdään!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O