Lumme Energian yhteenveto: Kullan sävyiset paidat eivät siivittäneet pisteisiin

KalPa oli tänään parempi lukemin 0-3. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Toisen erän kymmenminuuttinen ratkaisi ottelun.

Kauden kuudes ja samalla viimeinen Savon Derby Jukurien ja KalPan välillä pelattiin Ikoma Areenalla. Toisen erän synkkä kymmenminuuttinen ratkaisi ottelun KalPalle. KalPan vahvat pyöritykset hyökkäysalueella veivät Jukurien parhaan terän omasta hyökkäyspelistä. Ottelu päättyi lukemiin 0-3 (0-0, 0-3,0-0).

Ottelu lähti liikkeelle hyvin vauhdikkaissa merkeissä, molemmat joukkueet olivat liikkeellä hyvällä jalalla. Ensimmäinen erä kamppailtiin fyysisesti ja tasaisesti. Joukkueet puolustivat ensimmäisen erän hyvin, eikä vaarallisia maalipaikkoja nähty kummallakaan maalilla.

Toisen erän ensimmäinen kymmenminuuttinen oli Jukureille synkkä. KalPa teki vajaaseen kymmeneen minuuttiin kolme maalia. Vierailijat saivat ottelun hallinnan itselleen, minkä seurauksena Jukurien valmennus joutui ottamaan aikalisän herätelläkseen joukkuetta. Toisen erän loppu kamppailtiin tasaisesti, maaleja ei kuitenkaan kummassakaan päässä nähty.

Kolmanteen erään Jukurit tuli vahvasti ja saikin hyökkäyksiä kohti KalPan maalia. Jukurit pääsi koittamaan maalintekoa myös kerran ylivoimalla, mutta ei saanut kiekkoa tänään ohi KalPan Denis Godla. KalPa vei pisteet Kuopioon lukemin 0-3. KalPan

Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ ja lehdistötilaisuus ja muut ottelun videot huippuhetkineen alta.





LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI 2018

1. #5 VILLE HYVÄRINEN

1. #18 ZACH BUDISH

1. #27 MIKA PARTANEN

1. #23 TURO ASPLUND

2. #54 JESPER PIITULAINEN

2. #30 JUHANA AHO

2. #4 TEEMU SUHONEN

2. #35 SAMI RAJANIEMI

2. #73 ILMARI PITKÄNEN

2. #33 JANNE RITAMÄKI

2. #15 VILLE LESKINEN

2. #60 Tuomas Vartiainen

2 PST

2 PST

2 PST

2 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST