Pe 8.8. 19:30 VS.

LUMME ENERGIAN YHTEENVETO: Jukurit päätti Ilveksen pisteputken

Zach Budish iski Jukurien illan ensimmäisen osuman. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Ville Hyväriselle liigauran avausmaali ja Juhana Aholle toinen nollapeli, kun Jukurit jätti Ilveksen nollille Hakametsässä.

Jukurit oli lauantaina kovan haasteen edessä, sillä kamppailua isännöi Tampereen Ilves. Ilves ei ollut jäänyt kertaakaan ilman pisteitä seitsemässä edellisessä ottelussaan, mutta Jukurit jätti lauantaina isännän täysin nollille lukemin 0-3 (0-0, 0-0, 0-3).

Ottelun ensimmäinen ja toinen erä olivat tasaisia, eikä kumpikaan joukkue päässyt hyviä maalipaikkoja tai ylärimaa lähemmäs. Jukurien ensimmäisen erän paras maalintekopaikka syntyi, kun Antti Jaatinen laski upeasti Miika Roineen puolittaiseen läpiajoon, mutta tämänkin jälkeen Hakametsän taululla säilyivät kiikarit.

Kolmannessa erässä alkoi tapahtua. Ajassa 46.35 Zach Budish runttasi päättäväisesti kiekon Ilveksen maaliin maalinedustatilanteen päätteeksi ja avasi illan maalitilin. Puolitoista minuuttia myöhemmin Teemu Henritius niittasi Jukurien illan toisen osuman hienolla kääntölaukauksellaan.

Reilu kaksi minuuttia ennen kolmannen erän loppua nähtiin upea hetki. Ilves pelasi ilman maalivahtia ja yritti kiriä Jukurien kahden maalin johtoa. Samaan aikaan Ville "Hyssy" Hyvärinen päätti kokeilla hienon ottelun pelanneen maalivahti Juhana Ahon käskystä laukoa kiekkoa kohti Ilveksen maalia. Kumilätkä liukui suoraan maaliin ja Hyväriselle merkittiin liigauran ensimmäinen osuma. Hienon tästä tekee se, että Hyvärinen lupasi Ikioma Areenan lupausseinälle kirjoitetussa uudenvuodenlupauksessaan tehdä maalin vuonna 2018. Lupaus on nyt lunastettu.

Kolmella maalilla Jukurit otti kolme pistettä ja jätti samalla Ilveksen nollille. Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.

Zigizagi, ottelun jälkilöylyt ja huippuhetket alta.



Lumme Energian tähtipörssi 2018

1. #54 JESPER PIITULAINEN

1. #35 Juhana Aho

1. #5 Ville Hyvärinen

1 PTS

1 PTS

1 PTS


Kuva: Jukurit

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O