Liikenneturvallisuusaiheet esillä Jukurien kotipeleissä

Myös Jesper Piitulainen ja Teemu Suhonen ovat #rohkee'ta. Kuva: Jukurit

Liikenneturvan ja Mikkelin Jukurien yhteistyö vuonna 2018 alkaa liikenneturvallisuusteemaisilla otteluilla tammikuussa. Jatkoa seuraa vuoden aikana erilaisilla videoilla, joilla joukkue tarttuu tärkeisiin liikenneturvallisuusaiheisiin. Sekä liikenne että jääkiekko ovat pohjimmiltaan yhteispeliä.

Liikenneturva ja Jukurit käynnistävät uuden vuoden yhteistyössä. Liikenneturvan tarkkaamattomuuskampanja Kun ajat, aja sekä rattijuopumuksen vastainen #rohkee-kampanja näkyvät ja kuuluvat Jukurien kahdessa kotiottelussa tammikuussa.

Torstaina 9. tammikuuta Helsingin IFK:ta vastaan keskitytään ajamiseen. #KunAjatAja-teemassa yleisöllä on mahdollisuus kokeilla Ikioma Areenan käytävällä, miltä tuntuu liikkua vilkkaassa vilinässä sokkona – eli kuten puhelinta ratin takana käyttäessä muutaman sekunnin ajan on.

Lauantaina 20. tammikuuta Jyväskylän JYPiä vastaan ollaan rohkeita ja estetään kaveria ajamasta päihtyneenä. Jukurien cheerleader-tanssiryhmä Blue Diamonds haastaa katsojia nappaamaan kuvia kampanjalasien kanssa ja jakamaan niitä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #rohkee.

Kampanjat näkyvät myös areenan mediakuutiolla pelien aikana ja lisäksi yleisö voi osallistua kilpailuihin molemmissa otteluissa.

Liikenneturvalle yhteistyö Jukurien kanssa on luontevaa.

- Jukurit pelaa Suomen seuratuimmassa urheilusarjassa eli Liigassa. Yhteistyöllä voimme saada tärkeitä aiheita näkyviin ei pelkästään Etelä-Savon alueella, vaan myös valtakunnallisesti, iloitsee Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen Mikkelistä.

- Jo ensimmäisessä tapaamisessamme lähtivät ideat rullaamaan ja ajatusmaailmat kohtasivat hyvin. Meillä Jukureissa oli selvä tahtotila päästä yhteiskuntavastuutyössämme myös Liikenneturvan kanssa isompaan yhteistyöhön ja onneksemme tahtotila oli vastakkaisella osapuolella sama, kertoo Jukurien myynti- ja markkinointituottaja Henna Huuhka.

Liikenne ja jääkiekko sujuvat yhteispelillä

Yhteistyö jatkuu myös tammikuun teemapelien jälkeen. Liikenneturva ja Jukurit ovat ideoineet eri liikenneturvallisuusteemoihin keskittyviä videoita, joita julkaistaan vuoden 2018 aikana molempien tahojen sosiaalisen median kanavissa.

- Liikenne on pohjimmiltaan yhteispeliä, aivan kuten jääkiekkokin. Joukkue ja sen jäsenet voivat hyvin, kun kaikki noudattavat yhteisiä pelisääntöjä. Siksi näiden teemojen yhdistäminen on luontevaa ja hedelmällistä kummallekin osapuolelle, kertoo Karvonen.

- Liikenneturvan kampanjat ja niiden teemat ovat helposti rinnastettavissa jääkiekkoon. Joukkue lähtee innolla mukaan videoihin, sillä liikenneturvallisuus on jatkuvasti läsnä arjessa. Aihetta ei koskaan voi korostaa liikaa, toteaa Huuhka.​​​​​​​


Liikenneturvan teemapelit:

09.01.2018 Jukurit - HIFK-ottelussa Kun ajat, aja - tule Liikenneturvan pisteille testaamaan tarkkaavaisuutesi!
20.01.2018 Jukurit - JYP-ottelussa #rohkee - tule kuvauttamaan itsesi #rohkee -lasien kanssa ja jaa kuva sosiaalisessa mediassa!