Otteluennakko: Kovien pelien viikko käyntiin Kärppiä vastaan

Viikonlopun otteluistaan voitot napannut Jukurit aloittaa tiukan kolmen pelin viikon isännöimällä Kärppiä.


Jukurit teki viikonloppuna ison tasonnoston heikosti sujuneen keskiviikon Vaasan vierailun jälkeen. Perjantaina mikkeliläisryhmä haki täyden pistepotin Pelicansilta 1-2-lukemin ja lauantaina nousi 3-2-jatkoaikavoittoon HIFK:sta kotiyleisön edessä.

HIFK-ottelussa Jukurit oli jo kahden maalin takaa-ajoasemassa, mutta nousi päätöserän viime minuuteilla rinnalle ja meni jatkoajalla Julius Vähätalon maalilla ohi napaten kaksi pistettä.

- Meillä oli ihan hyvä sapluuna siinä ja kun päästiin siitä viidellä viittä vastaan toteuttamaan, niin nähtiin, että se toimii. Pelin rakenne ja virtaus kääntyivät meille, minkä ansiosta saatiin painetta HIFK:n päätyyn, totesi Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen.

Jukurien kokoonpanosta puuttuvat loppukauden huilaava Charlie Sarault sekä ainakin Kärpät-ottelusta vielä sivussa oleva Miika Roine, jonka pelikuntoa tarkastellaan vielä loppuviikosta.

Liigajoukkueen kolmen pelin viikkoon oman mausteensa tuovat myös A-nuorten ottelut. A-nuoret pelaavat keskiviikkona paikasta pudotuspeleihin. Mahdolliset pudotuspeliottelut pelataan perjantaina ja lauantaina, joten pelejä tulisi viikolle kaikkiaan kuusi.

- Me tullaan varmasti kierrättämään noita nuorisopään pakkeja sillä tavalla, että ei tule kenellekään tiistai-lauantai välillä joka päivä pelejä. Galvasille vähän uhkailin, että pelaisi kuusi peliä tällä viikolla ja hän oli siihen myöntyväinen. Kuukauden päivät minun kanssani tuossa luisteli ja totesi, että se oli ihan riittävästi ja että pelaa ihan mielellään, Kauppinen naurahti.

- Hyökkäyksessä meillä ei hirveästi pelivaraa ole pyöritellä. Jos Roine tuosta toipuu ja uusia loukkaantumisia ei tule, niin sitten on tietysti vähän mahdollista kierrättää. Sitä varten ollaan kuitenkin harjoiteltu ja toivotaan, että pojat pääsevät mahdollisimman pitkälle keväällä. Nyt keskitytään vain peleihin ja harjoittelu on nämä pari viikkoa puhtaasti verryttelyä.

"Pitää päästä laittamaan heidän puolustuksensa puntariin"

Tiistaina Ikiomalle vierailulle saapuva Kärpät on tuloksellisesti ollut viime ajat vahvassa vireessä. Joukkue on seitsemän ottelun pisteputkessa ja voittanut noista otteluista kuusi. Viime viikolla oululaisryhmä voitti HPK:n ja JYPin, mutta kärsi jatkoaikatappion KalPalle.

Tämän kauden keskinäisissä otteluissa Kärpät on ollut vahvempi. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Oulussa Jukurit venytti ratkaisun jatkoajalle, mutta taipui siinä 2-1-lukemin. Kaksi muuta ottelua ovat menneet 5-2 ja- 0-4-lukemin oululaisryhmälle.

Nimimiehiä vilisevästä oululaisjoukkueesta viime aikoina kovimmassa iskussa ovat olleet tutut nimet. Kultakypärä Jesse Puljujärvi on iskenyt viidessä viime ottelussa tehot 3+3. Häntä ovat säestäneet vahvasti seitsemän tehopistettä viiteen viime kamppailuun tehtailleet Julius Junttila (2+5) ja Jussi Jokinen (1+6).

Kärppien puolustuksesta kuitenkin puuttuu joukkueen runkopelaajia, kun Shaun Heshka ja Jakub Krejcik ovat olleet sivussa loukkaantumisten vuoksi.

- Hyökkäyspää Kärpillä on varmasti sarjan nimekkäin, mutta pakkipäässä on ollut loukkaantumisten kanssa vähän ongelmia. Se on sellainen paikka. mihin meidän pitää iskeä. Huomenna nähdään kuinka pystytään sitä horjuttamaan, mutta ajatus on, että pitää puolustaa tarkasti, mutta myös päästä hyökkäämään ja laittamaan se heidän puolustuksensa puntariin, Kauppinen arvioi.

Jukurileirissä tiistain kamppailuun lähdetään kahden voiton siivittämänä luottavaisin mielin.

- Harjoituksissa oli positiivinen meno tuloksen takia luonnollisesti. Se on sitten meidän tehtävä, että miten saadaan fokus ainoastaan peleihin ja tuo ilme pysymään niissä. Lähtökohdat ovat tietysti ne, että meillä ei ole enää peleissä periaatteessa mitään hävittävää, vaan voidaan lähteä niihin sillä tavalla rennosti ja mittaamaan itseämme, Kauppinen summasi.

Ottelu alkaa Ikioma Areenalla tiistaina 3.3.2020 kello 18.30, ovet avautuvat kello 17.00. Irtolippujen hinnat yksittäin alkaen 12 euroa! Liput Jukurit Shopista, ovelta tai lippu.fi/jukurit.

Yleisö on ollut joukkueen tukena koko kauden ajan, joten kauden viimeisiin matseihin tarjoamme etuja myös irtolippuja ostaville. Ota siis kaveri mukaan, sillä seisomapaikoille sekä istumapaikoille kategorioissa 2 - 6 myydään kaksi normaalihintaista lippua vain yhden hinnalla. Liput siis alkaen vain 6 euroa! Etuhintaiset liput ovat ostettavissa ennakkoon Jukurit Shopilta Stellasta tai osoitteesta lippu.fi/Jukurit.


Oulun Kärpät kohdataan tiistaina jo neljättä kertaa tällä kaudella. Muista hyödyntää maaliskuun otteluissa kaksi yhden hinnalla -lippuetu!

Lue lisää