Otteluraportti: Kärpät rankaisi ylivoimalla - U20-joukkueen loistoesitys kääntyi kirveleväksi tappioksi

Jukurien U20-joukkue esitti loistavan kamppailun Kärppien vieraana ja pisti oululaisisännän ahtaalle. Kärpät kuitenkin käänsi taistelun edukseen lopun ylivoimilla 4-3-numeroin.

Niilo Romppanen laukoi Jukurien 2-2-osuman toisen erän lopussa. Kuva: Elli Pölhö.


Jukurit laittoi Kärpät todella ahtaalle Oulun keskiviikkoillassa. Mikkeliläisryhmä johti ottelua vielä ottelun viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettäessä, mutta oululaisisäntä nousi lopulta kahdella ylivoimaosumalla rinnalle ja ohi vieden voiton 4-3-lukemin.

- Erikoistilanteet harmittavat, sillä niihin tänään kaaduttiin. Pikkuisen sai kaveri myös tänään ylivoimansa helposti, mutta jääkiekko on tälläistä välillä, totesi päävalmentaja Tommo Nukari.

- Vaikka tällä hetkellä tappio harmittaa jokaista luita ja ytimiä myöten, niin jokaisesta näki, että he tietävät mihin tämä joukkue pystyy. Tämä peli antoi lisää itseluottamusta siihen, että pystytään voittamaan kenet tahansa. Joskus se tappion harmituskin kääntyy uskoon ja positiivisiin asioihin, joita oli tänään todella paljon.

Jukurit oli ottelussa alusta alkaen hyvällä jalalla liikkeellä ja pisti Kärpät ahtaalle heti ensimmäisessä erässä. Mikkeliläisryhmä menikin ottelussa johtoon reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen Joona Viljakaisen iskemällä osumalla.

Kärpätkin pääsi testaamaan Lukas Silvennoista useampaan otteeseen, mutta 15 kertaa kiekon tielle erässä venynyt jukurivahti otti useamman loistotorjunnan. Erän lopulla oululaisryhmä onnistui kuitenkin ohittamaan Silvennoisen, kun Eero Klintrup ohjasi maalin edestä 1-1-tasoituksen.

Toisen erän alkua Jukureilla sotkivat rangaistukset ja Kärpät rankaisi ylivoimalla, kun Joona Kiviniemi sai lyötyä maalin edestä 2-1-osuman.

Erään ikävän sivumaun toi jukurihyökkääjä Viljakaisen loukkaantuminen. Hän törmäsi epäonnisesti keskialueella toisen jukuripelaajan kanssa ja hänet jouduttiin taluttamaan pukusuojan puolelle.

Jukurit paransi kuitenkin peliään erän edetessä ja varsinkin erän loppupuolella se hallitsi kenttätapahtumia. Hallintajakso palkittiin lopulta erän viimeisellä minuutilla, kun Niilo Romppanen ampui siniviivalta kiekon kärppävahti Leevi Meriläisen selän taakse.

- Kaverin ylivoimamaalin jälkeen lähdettiin viemään peliä tosi hienosti. Jokainen jätkä pelasi tänään tasollaan tai sen yli. Kokoonpano oli tänään täynnä onnistujia.

Päätöserässä Jukurit jatkoi energistä peliään ja siirtyi johtoon reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Miiro Linjala löysi upealla syötöllä toiselta laidalta maalille purjehtineen Markus Odenin, joka upotti kiekon varmasti verkon perille.

Mikkeliläisryhmä ei jäänyt johtoasemassakaan vain varmistelemaan, vaan haki innolla lisämaaleja. Hyvistä tilanteista huolimatta kiekkoa ei saatu Meriläisen ohitse.

Peli oli tasaviisikoin Jukureilla hallussa, mutta erän loppupuolen erikoistilanteet käänsivät lopulta ottelun isännille. 3-3-tasoituksen iski Ville Koivunen ja 4-3-voittomaalin viimeisteli Aleksi Antti-Roiko muutamaa minuuttia ennen päätössummeria.

Jukurit sai vielä lopussa hyvän tilaisuuden tasoitukseen, kun se pääsi ylivoimalle. Maalivahti Silvennoinen otettiin sivuun ja tasoitusta haettiin kuudella neljää vastaan. Hyvästä pyörityksestä huolimatta maali jäi kuitenkin syntymättä, joten 4-3 jäi lopputulokseksi.

- Harmitus on todella suuri. Tänään kaukalossa oli todella hyvä Jukurit. Pitkä bussimatka alla ja vastassa kotijoukkue, joka ei ole tottunut häviämään. En tiedä olenko koskaan nähnyt sitä noin paljon ottavana osapuolena, kommentoi Nukari.

- Jukurit oli tänään joukkue isolla jiillä. Pysyttiin pelisuunnitelmassa, oltiin kiekollisessa pelissä hyviä, hyökättiin järkevästi ja pystyttiin pelaamaan juuri niin kuin haluttiin. Pistettiin Kärpät todella ahtaalle ja varsinkin tasaviisikoin oltiin selvästi parempia.

Jukurien pelit jatkuvat viikonloppuna, kun se kohtaa perjantaina Kiekko-Espoon Ikiomalla ja matkaa lauantaina KalPan vieraaksi.

- Palautellaan nyt hyvin ja perjantaina jatketaan tästä mihin nyt jäätiin. Kaksi tiukkaa peliä edessä. Espoo tuttu vastustaja ja tiedetään miten he pelaavat. KalPa sitten uusi vastustaja lauantaina. En näe mitään syytä miksi ei pystyttäisi tällä tasolla pelaamaan ja parantamaankin vielä silloin, Nukari summasi.