31.03.2022 21:55
Otteluraportti: Kapteenin osuma toi tärkeän voiton tunteikkaassa kamppailussa
Ikioman torstai-illassa kaksi erää käytiin kamppailua Jukurien ja Nick Malikin välillä. Loisto-ottelun pelannut kouvolalaisvahti joutui kertaalleen taipumaan, kun Petrus Palmu iski voittomaaliksi jääneen 1-0-osuman. Jukurimaalilla Oskari Salminen pelasi ensimmäinen nollapelinsä pudotuspeleissä.
Jukurit tuli otteluun terävänä ja hallitsi avauserän kenttätapahtumia. Aiemmista peleistä tuttu maalinteon vaikeus kuitenkin vaivasi mikkeliläisryhmää, eikä se onnistunut ohittamaan 12 kertaa erässä torjunutta Nick Malikia hyvistäkään paikoista. Lähimpänä maalia kävi Petrus Palmu, jonka laukaus kilahti tolppaan ja sitä käytiin tarkistelemassa videoiltakin.
Isäntien hallinta jatkui vahvana myös toisessa erässä, eikä KooKoo saanut erässä hyökkäyspeliä oikeastaan lainkaan aikaan. Malik kouvolalaisveräjällä oli kuitenkin ilmiliekeissä ja venyi kerta toisensa jälkeen mikkeliläiskutien tielle. Tsekkivahdille kertyi erässä kaikkiaan 18 torjuntaa, mutta kertaalleen hän joutui antautumaankin, kun Palmu iski erän lopulla ylivoimalla 1-0-osuman.
Tilanteen jälkimainingeissa Aatu Räty puolestaan ajettiin suihkun puolelle. Avauserässä 2+10-minuuttisen rangaistuksen selästä taklaamisesta saanut hyökkääjä sai toisen käytösrangaistuksen käännyttyään tuulettamaan kohti Malikia. Toinen käytösrangaistus tiesi hyökkääjälle kentältä poistoa.
Päätöserä oli selvästi tasaisin osin Jukurien kolmen rangaistuksen vuoksi. KooKoo sai erikoistilanteissa pelin pyörimään ja sitä kautta myös hieman henkeä päälle kahden vaikean erän jälkeen. Jukurit kuitenkin puolusti mallikkaasti keskustaa ja piti vierailijan poissa parhailta tekopaikoilta.
Jukureillakin oli omat tilaisuutensa lisätä johtoaan, mutta myöskään Malik ei maalillaan suostunut antautumaan. Kouvolalaisryhmän kiri ei lopulta maaleja tuottanut, joten sarja kaventui 2-1:een 1-0-lukemin. Oskari Salminen tarvitsi nollapeliinsä 17 torjuntaa.
- Hyvä peli meiltä. Saatiin nimenomaan se tunne ja sellainen oikeanlainen yrittäminen näkymään. Kamppailupelaaminen oli loistavaa. Luvut olisivat olleet paljon isommat, jos ei olisi vastustajan maalivahti pelannut noin hyvin. Peli oli hallussa koko 60 minuuttia. Noita kolmannen erän jäähyjä ei voi kuin ihmetellä, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.
- Oltaisiin jo kahdessa edellisessäkin ottelussa voitu olla kolikon toisella puolella, mutta liikaa jätettiin sattumalle varaa niissä peleissä. Nyt oltiin jokaisessa vaihdossa niin sanotusti all in ja pelattiin hyvä peli. Tietysti se maalinteko tuo päänvaivaa, mutta jos tuollaiset paikat ja paineen pystyy luomaan joka pelissä, niin kyllä se ottaa sitten kaverin hyökkäyspelistäkin pois. Salminen oli maalissa hyvä ja alivoima toimi. Huomenna harjoitellaan ja nyt ollaan taas tässä sarjassa kiinni.