Otteluraportti: KalPasta revanssi kovalla taistelulla - "Tehtiin töitä ja tehtiin niitä viisaasti"

Jukurit otti revanssin KalPasta Ikioma Areenan tiistai-illassa. Mikkeliläisten alku oli erityisen vahva ja lopulta voitto irtosi 4-0-numeroin.

Otto Mäkinen sivalsi 2-0-osuman avauserässä.


Jukurit tuli otteluun terävästi ja loi muutaman hyvän tilanteen Juha Jatkolan vartioimalle kuopiolaismaalille jo ottelun alkuhetkillä. Mikkeliläisryhmä sai aiheutettua KalPalle erässä kaikkiaan neljä rangaistusta, eikä kuopiolaisryhmä sen vuoksi saanut omasta pelistään kiinni missään vaiheessa erää.

Erän molemmat osumat syntyivät erikoistilanteista. Hieman ennen erän puoliväliä Joni Jurmo räväytti rannelaukauksellaan lukemat 1-0:aan ja muutamaa minuuttia myöhemmin Otto Mäkinen siirsi maalinkulmalta kiekon toistamiseen maaliin.

Toisessa erässä osat vaihtuivat ja KalPa pääsi heti erän alussa pelin päälle Jukurien jäähyillessä. Mikkeliläisryhmä kuitenkin puolusti varsin maltillisesti omalla alueella ja maalinsuulla Oskari Salminen torjui kiekon toisensa jälkeen varmasti.

KalPa ei erässä onnistunut Salmista yllättämään, vaikka pääsi muutamaan otteeseen melko vapaistakin paikoista yrittämään. Jukurit sen sijaan iski erän puolivälin jälkeen kolmannen kerran, kun Axel Rindellin veto kimpoili pelaajien luistimien kautta Jatkolan selän taakse.

Kuopiolaisryhmä ei onnistunut päätöserän alussa hyödyntämään kahta peräkkäistä ylivoimatilaisuuttaan, vaan Jukurit tiiviisti puolustamalla piti keskustaa tukossa ja Salminen poimi tolppien välissä tarvittavat vedot kiinni. Erän loppua kohden Jukureillekin alkoi avautumaan tilaisuuksia maalintekoon ja Jani Tuppurainen niittasikin seitsemisen minuuttia ennen loppua 4-0-loppulukemat. Kokenut hyökkääjä iski ottelussa yhteensä tehot 1+2.

- Ensimmäinen erä oli meiltä tosi hyvä, alkukauden parasta lätkää. Saatiin siinä kaveri köysiin ja pari maaliakin tehtyä ylivoimilla. Toisessa sitten me jäähyiltiin, mutta nollattiin ne ja kolmas erä oli solidi. Hyvä peli meiltä, varmasti harjoituskauden paras tähän mennessä. Työmäärä oli tänään alusta alkaen kohdillaan ja sitten kun tehtiin töitä, niin oli myös järki mukana. Ei vain sinkoiltu ympäriinsä. Kaikki olivat tänään messissä, niin se oli varmasti iso asia, pohti hyökkääjä Mäkinen.