Ti 3.2. 18:30 VS.

Kahden Suomen mestaruuden puolustaja Jukureihin

Aleksi Salonen vahvistaa Jukurien puolustusta. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Jyväskyläläislähtöinen Aleksi Salonen, 25 on solminut kahden vuoden mittaisen sopimuksen Jukurien kanssa, sopimus kattaa kaudet 2018-2019 ja 2019-2020. Edelliset kaksi ja puoli kautta Salonen pelasi Tampereella Tapparan organisaatiossa ja saalisti tuona aikana kaksi Suomen mestaruutta ja yhden SM-hopean. Rightin puolen puolustaja tuo roimasti voittamisen kulttuuria Mikkeliin, kahden Suomen mestaruuden ja SM-hopean lisäksi Salosella on vyöllään yksi SM-pronssi. Kaudella 2017-2018 Salonen pelasi runkosarjassa 60 ottelua tehoin 5+9=14 ja playoffseissa 16 ottelua tehopistein 2+0=2.


- Hienoa, että saatiin Aleksi mukaan Jukureihin. Aleksi tuo mukanaan meille kokemusta voittamisesta ja myös kiekollista osaamista, mikä tulee näkymään erityisesti ylivoimapelissä. Aleksin tulon myötä meidän pakkikalusto on valmis, kommentoi Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen.

- On hienoa saada kutsua itseäni heimolaiseksi ensi kaudella. Mielestäni joukkue on täynnä menestyksen nälkäisiä ja urallaan eteenpäin haluavia pelaajia. Tämän vuoksi koin itselleni parhaaksi paikaksi Mikkelin ja Jukurit. Ensi kaudella itselläni on vain yksi tavoite ja se on auttaa viemään Jukurit ensimmäistä kertaa Liigassa playoffeihin, kertoo Aleksi Salonen.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 45 28 2 3 12 91 2,02
2. JYP 43 21 8 3 11 82 1,91
3. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
4. KooKoo 43 21 7 1 14 78 1,81
5. Lukko 45 21 6 3 15 78 1,73
6. Ilves 45 20 7 4 14 78 1,73
7. Ässät 45 20 6 3 16 75 1,67
8. KalPa 44 20 5 4 15 74 1,68
9. HIFK 45 16 4 4 21 60 1,33
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 43 13 7 6 17 59 1,37
12. TPS 46 12 7 8 19 58 1,26
13. Jukurit 43 14 3 6 20 54 1,26
14. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
15. Kärpät 45 12 5 5 23 51 1,13
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O