Otteluennakko: Jukurit rohkealla mielellä hurjavireisen Tapparan putken katkaisuun

Jukurit matkaa viikon päätteeksi Tampereelle, jossa vastaan tulee sarjan tämän hetken kovavireisin joukkue, Tappara.

Kangasalustan mukaan Tapparaa vastaan pitää olla aloitteellinen, mutta viisas.


Jukurit avasi viikkonsa 2-1-voitolla TPS:stä. Avauserässä ehkä kauden parasta peliään esittänyt mikkeliläisryhmä karkasi siinä kahden maalin karkumatkalle. Jälkimmäisissä erissä peli tasoittui, mutta jämäkällä pelaamisella Jukurit piti turkulaisvieraan aisoissa ja nappasi ensimmäinen kolmen pisteen voittonsa heistä liigataipaleellaan.

Mikkeliläisjoukkue on kahdeksan pelatun ottelun jälkeen sarjassa viidentenä ja se on jäänyt täysin pisteittä vain kertaalleen, kauden ensimmäisessä kotiottelussa Pelicansia vastaan.

Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkisijaa jakaa kolme pelaajaa: viisi tehopistettä ovat keränneet puolustaja Jakub Galvas sekä hyökkääjät Jesper Piitulainen ja Miika Roine. TPS-ottelussa Jukurit sai maalintekijätilastoihinsa uuden nimen, kun voittomaaliksi jääneen 2-0-osuman viimeisteli Julius Vähätalo, jolle osuma oli kauden ensimmäinen.

- Ollaan mielestäni löydetty punainen lanka pelaamiseen. Aina se ei tuo voittoa, olit sitten kuinka hyvä tahansa ja voit hävitä hyvälläkin pelillä. Hyviä asioita näkyy koko ajan ja kunhan tuossa alkaa olemaan enemmän yhteistä historiaa, niin joukkueen identiteettikin kasvaa siinä. Pelaajat tietää, mitä valmennus haluaa ja valmennus tietää, mitä pelaaja pystyy tuomaan, niin sillä tavoin tilanne on parempi kuin vaikka vuosi sitten, pohtii Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta.

"Kova mittari ja hieno haaste"

Tapparan alkukausi on ollut tyrmäävän vahva. Kirvesrinnat ovat pelanneet ensimmäiset yhdeksän ottelua tappioitta maalieron ollessa murskaava 34-11. Torstaina tamperelaisryhmä otti kotikaukalossaan Sportista selvän 5-1-voiton.

- Hieno ottaa vastaan tuollainen haaste. Varmasti jokainen joukkue haluaa tällä hetkellä olla se, joka ne voittaa ensimmäisen kerran. Toivottavasti me ollaan se, joka niitä pystyy ensimmäisenä haavoittamaan, Kangasalusta toteaa.

- Innolla odotan, mitä saadaan omasta koneesta irti ja miten pystytään käsittelemään tuollainen haaste. Rohkeasti vain mennään, ei sinne kannata peesailemaan lähteä. Pitää olla aloitteellinen ja toki viisaskin. He ovat hyvässä iskussa ja heillä on kokemusta voittamisesta sekä voittoputkessa pelaamisesta.

Tamperelaisjoukkueen hyökkäyspelin tehokkuudesta omaa kieltään kertoo sarjan pistepörssi, jossa seitsemän ensimmäistä sijaa ovat vallanneet Tapparan pelaajat. Pistetilaston kärjessä on viime kevään maailmanmestari Niko Ojamäki tehoilla 4+9 ja hänen perässään tulevat 12 tehopistettä mieheen keränneet Kristian Kuusela sekä Tyler Morley.

Jukureista keväällä tamperelaisryhmään siirtynyt puolustaja Teemu Suhonen kohtaa ottelussa vanhan seuransa, kuten tekee myös Jukurien hyökkääjä Kristian Tanus.

- Kova mittari ja hieno haastehan se on. Innolla kuitenkin lähdetään sinne, koska oma peli on hyvässä formussa. Ei se joukkue niin paljon ole muuttunut, tuttuja jätkiä siellä vastassa ja ei sielläkään kukaan vetten päällä kävele, linjaa jukurikapteeni Roine.