Jukurit mukana Yhdessä Enemmän! -hankkeessa
​- hae mukaan kotipelien järjestyksenvalvojaksi!

Huhtikuun alussa käynnistynyt Yhdessä Enemmän! -hanke luo aitoa yhteistyötä tapahtumienjärjestäjien välille. Hankkeen kautta etsitään vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita henkilöitä ja heitä koulutetaan tapahtumiin vapaaehtoisiksi.

Nyt hankkeen kautta on upea mahdollisuus päästä mukaan osaksi Mikkelin Jukurien historiallista kautta Liigassa. Järjestyksenvalvontakoulutuksen kautta on tarkoitus kasvattaa Jukurien ensi kauden kotiotteluiden järjestyksenvalvojien kapasiteettia. Ensi kaudella Jukurit pelaa Ikiomalla Areenalla runkosarjassa kaikkiaan 30 ottelua, joten tehtäviä riittää.

- Liigan ottelutapahtuma on erinomainen tilaisuus työskennellä osana isompaa turvallisuusorganisaatiota ja samalla olla mahdollistamassa eteläsavolaisille unohtumattomia ja turvallisia elämyksiä. Tämän lisäksi tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa maakuntamme tarvitsemana tapahtumien moniosaajana, kertoo Jukurien turvallisuuspäällikkö Mikko Romo.

Järjestyksenvalvojan peruskoulutus (32 h) järjestetään kahdessa osassa Mikkelissä 28.-29.5. ja 11.-12.6. Vapaaehtoiset saavat kyseisen koulutuksen täysin ilmaiseksi, mutta samalla vapaaehtoiset sitoutuvat olemaan käytettävissä eri tapahtumissa.

- Vapaaehtoisia tarvitaan moniin eri tapahtumiin ja tehtäviin. Meillä on Jukurien lisäksi hankkeessa jo mukana 14 eri seuraa ja tapahtumien järjestäjää, hankkeen projektipäällikkö Emmi Nykänen iloitsee.

- Tämä on hyvä tapa nähdä, kuinka tapahtumat ja elämykset rakennetaan. Järjestyksenvalvojakoulutuksen lisäksi järjestämme myös muita mielenkiintoisia koulutuksia, Nykänen jatkaa.

Kurssille mahtuu kaikkiaan 20 henkeä ja kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssi on maksuton. Sitovat ilmoittautumiset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen emmi.nykanen@mikv.fi. Kurssin järjestää Esedu.