La 17.10. 18:30 VS.

Jukurit lainaa puolustaja Oliver Larsenin IK Oskarshamnista kahdeksi kuukaudeksi

22-vuotias tanskalainen on mahdollisesti pelikelpoinen jo keskiviikon JYP-ottelussa.

Jukurit lainaa SHL-seura Oskarshamn IK:n riveistä puolustaja Oliver Larsenin kahdeksi kuukaudeksi. 22-vuotiaan tanskalaispuolustajan laina-aika umpeutuu 18.12.2021.

Jukurien kehityspäällikön Mikko Hakkaraisen mukaan rightin kätisyys antaa lisää mahdollisuuksia peluuttamiseen, sillä Jukurien sopimuspelaajista oikealta laukovan puolustajan Jaakko Haartin paluuta pelikuntoon ei vielä tiedetä.

- Tarvitsemme vahvistusta joukkueen puolustuspäähän, ja Oliverista saamme jämäkän kahden suunnan puolustajan. Omista rightin pakeistamme Jaakko Haartin pelikunto lähestyy, mutta vielä emme tiedä milloin hän palaa täysipainoiseen harjoitteluun.

- Oliver on mahdollisesti pelikelpoinen jo keskiviikon ottelussa, mikäli saamme kansainväliseen pelaajasiirtoon liittyvät paperiasiat kuntoon siihen mennessä, Hakkarainen jatkaa.

Jukurien kausi jatkuu keskiviikkona kotiottelulla JYPiä vastaan. Lisäksi joukkueen ohjelmassa on tällä viikolla perjantaina vierasottelu Tampereella, ja lauantai-illan huippukamppailu IFK:ta vastaan Ikiomalla!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
3. Ässät 12 6 1 2 3 22 1,83
4. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
5. JYP 10 7 0 0 3 21 2,10
6. Lukko 11 6 1 0 4 20 1,82
7. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
8. SaiPa 11 5 2 1 3 20 1,82
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. HPK 12 4 3 0 5 18 1,50
11. TPS 11 5 0 1 5 16 1,45
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. KalPa 11 4 0 1 6 13 1,18
14. HIFK 11 3 1 2 5 13 1,18
15. Sport 11 3 1 2 5 13 1,18
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 12 1 0 1 10 4 0,33

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O