04.12.2023 12:37
Jukurit jalkautui maanantaina mikkeliläisiin kouluihin: Tänä vuonna koulukiertueen teemana oli hyvä luokkahenki
Liiga-joukkue liikkui päivän aikana yhdeksään ryhmään jakautuneena. Jokainen lapsi ja nuori saa tapahtumasta muistoksi pääsylipun Jukurien kotiotteluun sekä pelaajien nimmarikortin.
Jukurien Topias Hynnisen, Rasmus Korhosen ja Lucas Nordsäterin nimmarit olivat haluttua tavaraa Otavan koululla.
Mikkelin Jukurien Liiga-joukkue vieraili maanantaina 4. joulukuuta kaikissa mikkeliläisissä ala- ja yläkouluissa perinteisellä koulukiertueella.
Koulukiertueen teemana oli tänä vuonna ”hyvä luokkahenki”. Hyvän luokkahengen muodostuminen vaatii yhteistyötä sekä kunnioitusta kaikilta luokan jäseniltä. Luokkahengen luomiseen vaikuttaa mm. toisten kunnioitus, tukeminen, positiivinen asenne, kuunteleminen, hauskuus ja yhdessäolo. Luokassa kannattaa luoda luottamuksellinen ilmapiiri, jossa kaikki voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Pienetkin kiitokset luokkakavereille voivat kantaa pitkälle. Hyvän luokkahengen luominen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta se voi tehdä kouluelämästä paljon mukavampaa ja tukea oppimista sekä kasvua.
Vastaavasti ammattiurheilussa hyvä joukkuehenki on voimavara. Joukkuehenki vaikuttaa merkittävästi suorituskykyyn, menestykseen ja auttaa myös asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.
- Mukava päästä joukkueen kanssa tapamaan runsaslukuisesti mikkeliläisiä nuoria. Hyvässä luokkahengessä ja joukkuehengessä on hyvin paljon samaa. Jukurien pelaajat ovat monille esikuvia, joten heidän vinkkejään hyvän joukkue tai luokkahengen muodostumisesta kuunnellaan varmasti tarkalla korvalla, kertoo Jukurien markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori Mika Aro.
Liiga-joukkue liikkui päivän aikana yhdeksään ryhmään jakautuneena. Jokainen lapsi ja nuori sai tapahtumasta muistoksi pääsylipun Jukurien kotiotteluun sekä pelaajien nimmarikortin.
Perusopetuksen piirissä Mikkelissä on 4669 oppilasta.
Kiertueen mahdollistavat Jukurit yhdessä yhteistyökumppaniensa OP Suur-Savo, Kantolan Rengas Oy, LähiTapiola Savo-Karjala, Mipro Oy, Lumme Energia Oy, Etelä-Savon Energia Oy, Suur-Savon Auto ja Juniori-Jukurit kanssa. Kiertue on myös osa Jukurien ja Mikkelin kaupungin yhteistyötä.
Ensi vuoden alkupuolella Jukurien Liiga-joukkue tekee vastaavan kiertueen mikkeliläisiin päiväkoteihin sekä Juvan ja Puumalan kouluihin.