Jukurit HC Oy:n tilikauden 2023–2024 tulos tappiollinen

Jukurit HC Oy:n yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 11.9.2024. Kokouksessa osakkeenomistajat vahvistivat tilinpäätöksen kaudelta 1.5.2023-30.4.2024.

Jukurit HC Oy:n osakkeenomistajat vahvistivat tilinpäätöksen kaudelta 1.5.2023–30.4.2024 keskiviikkona 11.9.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa.

Jukurit HC Oy:n tilikauden liikevaihto oli 4,812 miljoonaa euroa. Vaikka Jukurien kausi jatkui pidemmälle kevääseen kuin edeltävän tilikauden aikana, liikevaihto tippui. Tähän merkittävin syy oli se, ettei kasvattajakorvauksia kertynyt päättyneellä tilikaudella.

Jukurit HC Oy:n tilikauden tulos oli -342 008 euroa.

Koska Jukurit HC Oy ei laadi konsernitilinpäätöstä, puuttuu edellä mainituista luvuista Jukurit HC Oy:n tytäryhtiön Kalevankankaan Areena Oy:n liikevaihto ja tulos.

Jukureissa päättyneellä tilikaudella aloitetut tehostamistoimet talouden tervehdyttämiseksi jatkuvat edelleen tällä tilikaudella. Tämä näkyy ennen kaikkea seuran tämän hetkisessä pelaajabudjetissa. Taloudellisesti tavoitteena on nollatulos kaudella 2024-2025, mitä tavoitellaan maltillisella liikevaihdon kasvulla sekä merkittävillä kustannussäästöillä.

Keskiviikkona pidetyssä yhtiökokouksessa päätettiin, että nykyinen hallitus jatkaa ja hallitus valitsi keskuudestaan Juhana Tikan jatkamaan puheenjohtajana.

Jukurit HC Oy käynnisti osakeannin kesäkuussa talouden tasapainottamiseksi. Osakeanti on herättänyt paljon kiinnostusta ja osakkeita on merkinnyt yli sata henkilöä tai yhteisöä.

Osakeannin vähimmäismerkintämäärän 250 000 euroa tiedotettiin täyttyneen elokuun lopussa. Tiedotteen julkaisun jälkeen yksi merkintään sitoutunut ankkurisijoittaja on ilmottanut vetäytyvänsä osakeannista. Tämän vuoksi merkattujen osakkeiden määrä on alle vähimmäismerkintämäärän ja merkattujen osakkeiden määrä on tällä hetkellä 3152 osaketta, eli 157 600 euroa. Aiemmin hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti anti jatkuu lokakuun loppuun saakka.

- Liigakauden avauksen myötä kiinnostus osakeantiin on selvästi noussut ja keskusteluja mahdollisista merkkauksista käydään koko ajan. Meillä on täysi luotto että annin vähimmäismerkintämäärä saadaan täyteen ja osakeanti toteutuu, toteaa Jukurit HC Oy:n toimitusjohtaja Antti Laakso.

Lisätietoja:

Antti Laakso
p. +358 40 036 8492
Jukurit HC Oy:n toimitusjohtaja

Juhana Tikka
p. +358 44 758 2321
Jukurit HC Oy:n puheenjohtaja