Jukurien ja Casemetin pitkäaikainen yhteistyö laajenee kaudelle 2023-2024 pääyhteistykumppanuudeksi

Vuosien yhteistyö Jukurien kanssa on lisännyt Casemetin näkyvyyttä, lisännyt tunnettavuutta sekä tarjonnut mahdollisuuksia kohdata asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita jääkiekko-otteluiden parissa.

Markus Ruusu, Oliver Larsen ja Rasmus Korhonen toimivat ensi kaudella Casemetin kummipelaajina. Mukana kuvassa Casemetin toimitusjohtaja Jukka Kokkonen ja Jukurien myyntipäällikkö Pekka Pöyhönen.

Jukurien ja Casemetin pitkäaikainen yhteistyö laajenee kaudelle 2023-2024 pääyhteistykumppanuudeksi.

Jukureita ja mikkeliläistä teräskotelointiratkaisuihin sekä sähkömekaaniseen ja ohutlevyrakenteiden sopimusvalmistukseen erikoistunutta perheyhtiötä Casemetiä yhdistää palo kasvuun ja kehittymiseen, paikallisuuteen sekä koko Etelä-Savon hyvinvoinnin kehittämiseen. Näiden myötä useiden vuosien luottamuksellinen yhteistyö on kasvanut ja kehittynyt nyt pääyhteistyökumppanuudeksi.

- Molempien toiminnassa näkyy erinomaisuus, johon pyritään dynaamisella tiimillä. Lisäksi sekä Casemet että Jukurit tähtäävät omalla alallaan tavoitteissa korkealle sekä jatkuvaan parantamiseen, Casemetin toimitusjohtaja Jukka Kokkonen kertoo.

Vuosien yhteistyö Jukurien kanssa on lisännyt Casemetin näkyvyyttä, lisännyt tunnettavuutta sekä tarjonnut mahdollisuuksia kohdata asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita jääkiekko-otteluiden parissa.

- Uskon vakaasti Casemetin ja Jukurien teräksisen varmaan yhteistyöhön sekä Jukuri-heimon kovaan kamppailuun myös alkavalla kaudella, Kokkonen toteaa.

- Casemet on kuulunut Jukurien yhteistyökumppanien verkostoon jo vuosia, ja olemme iloisia, että kumppanuutemme vahvistuu entistä tiiviimmäksi. Molemmat osapuolet tuntevat toisensa ja yhdessä pystymme olemaan entistä vahvempia tulevalla kaudella, Jukurien myyntipäällikkö Pekka Pöyhönen kertoo.

Casemetin kummipelaajina ensi kaudella ovat maalivahdit Markus Ruusu ja Rasmus Korhonen sekä puolustaja Oliver Larsen.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O