Jukurien uudistunut ilme on vahvemmin yhteisönsä näköinen

Tuttu logo ja sinikeltaiset värit säilyvät, mutta visuaalinen ilme saa raikkaan päivityksen kymmenennelle liigakaudelle.

Jukurit on yksi talousalueensa tunnetuimmista brändeistä. Jukuri-yhteisöön kuuluu satoja yrityksiä ja tuhansia ihmisiä – vauvasta vaariin. Liigataipaleemme alkoi kaudella 2016–2017, ja siitä lähtien olemme herättäneet keskustelua – hyvässä ja pahassa. Jukurit herättää tunteita Mikkelissä, Etelä-Savossa ja koko Suomessa. Ja juuri tunteistahan jääkiekossa on kysymys: riemusta, pettymyksistä ja intohimosta.

Jukurit on vakiinnuttanut paikkansa Liigassa ja pelaa kaudella 2025-2026 jo kymmenennen liigakautensa. Tulevaan kauteen lähtiessä tahtotilamme on selkeä: olla kentällä ja sen ulkopuolella periksiantamaton, intohimoinen ja alueensa yhdistävä toimija. Koko Etelä-Savon yhteinen heimo.

Uudistettu ilme viestii modernia viikinkihenkeä ja taistelutahtoa

Mennyt kausi päättyi onnistuneesti Play Out -sarjaan, joka yhdisti Jukuri-yhteisön aivan uudella tavalla. Ennen tulevaa kautta on täydellinen hetki puhdistaa pöytä ja uudistua – nojaten siihen yhtenäiseen heimoon, jonka voiman viime keväänä näimme.

Tulevan kauden visuaalisen ilmeen suunnittelu alkoi jo kauden 24-25 aikana. Tavoitteenamme on yhtenäisempi, raikkaampi ja positiivista taistelutahtoa huokuva ilme, jonka kannattajamme ja kumppanimme tuntevat omakseen entistä vahvemmin.

Jukurien logo on tunnistettava (ja koko Liigan hienoimmaksikin kehuttu), eikä tuttua sini-keltaista värimaailmaa ole syytä muuttaa. Logoa tukeva graafinen ilme saa kuitenkin täydellisen päivityksen, jonka myötä ilme huokuu vahvemmin kannattajiemme toivomia teemoja: modernia Viikinki-henkeä, taistelutahtoa ja raikkaampaa, helposti lähestyttävää soturimaisuutta.

- Aloimme suunnitella ilme-uudistusta viestintävastaavamme Mikon kanssa jo menneen kauden aikana. Ilmettä työstettiin sekä kannattajiemme että valmennuksemme ajatuksia kuunnellen, sillä tahdoimme ilmeen huokuvan koko yhteisömme tahtotiloja. Hyvin äkkiä kauden päätyttyä löimme ajatukset yhteen Mainostoimisto Groteskin kanssa ja ilmesuunnittelu käynnistyi nopeasti. Groteskin tekijät saivat hyvin ajatuksistamme kiinni ja lopputulemana on onnistunut kokonaisuus, joka ilmentää juuri niitä teemoja, joita tahdomme tulevan kauden markkinointiviestinnässä tuoda esiin, avaa Jukurien markkinointipäällikkö Henna Huuhka.

- Olemme saaneet kulkea Jukurien matkassa jo kaudesta 2019–2020 alkaen ja nähneet läheltä, kuinka vahva yhteisö Jukurien ympärille on rakentunut. Uudistunut ilme kunnioittaa perinteitä, mutta tuo mukanaan raikkaan, nykyaikaisen visuaalisen kerronnan, joka viestii taistelutahdosta ja yhteisestä identiteetistä. Uudistus vahvistaa Jukurien brändiä entisestään ja tuo sen lähemmäksi kannattajiaan ja koko yhteisöä, kommentoi Mainostoimisto Groteskin toimitusjohtaja Jyrki Suvimaa.

– Tahdoimme ilmeen olevan rohkea, mutta helposti lähestyttävä. Sellainen, joka puhuttelee sekä uskollisia kannattajiamme että uutta yleisöä. Ilmeen pitää seisoa sen takana, mitä me olemme: taistelutahtoinen, aidosti ja ylpeästi eteläsavolaiset yhteen tuova, jatkaa Henna Huuhka.

- Halusimme ilmeeseen myös lisää näyttävyyttä. Vaikka olemmekin pienimpiä Liiga-organisaatioita, miksi emme voisi ajatella ja tehdä isommin? Tulevan kauden aikana Jukurien viestinnässä tullaan näkemään mm. erilaisia videosisältöjä ja seuraajat pääsevät uusilla tavoilla lähemmäs joukkuetta ja sen arkea. Myös Jukurien media-tiimin roolitusta on uudelleenorganisoitu, jonka myötä pystymme tuottamaan entistä parempaa sisältöä seuraajillemme, jatkaa Jukurien viestintävastaava Mikko Mannonen.

Kauden aikana Jukurien ilme näkyy omien kanaviensa lisäksi mm. paikallismedioissa, Mikkelin kaupunkialueen mainospinnoilla ja yhteistyökumppanien kanavissa. Materiaaleja toteutetaan satoja erilaisia, erilaisiin kanaviin ja erilaisilla sisältökärjillä.

– Toivomme, että koko Jukuri-yhteisö kokee uudistuneen ilmeen omakseen. Kymmenes liigakausi on meille mahdollisuus näyttää koko Suomelle, mihin Jukuri-heimo pystyy. Olemme ylpeästi Mikkelin Jukurit – koko Etelä-Savon joukkue. Emmekä häpeile näyttää mitä olemme, Henna ja Mikko tiivistävät.

Heimonsa vahvin - muttei ilman heimoa.