RAPORTTI: Jukureille taistelupiste tiistai-illassa

Turun Palloseura parempi voittolaukauskilpailussa.
Topi Nättinen vastasi kotijoukkueen johtomaalista.

Mikkelin Jukurit ja Turun Palloseura tarjosivat vauhdikkaan laadukkaan Liiga-illan tiistaina. Voittolaukauskilpailuun asti venynyt ottelu kääntyi lopulta turkulaisille numeroin 1-2 (1-1, 0-0, 0-0, 0-0, 0-1).

Energinen ottelu sai Jukurien kannalta hyvän alun. Topi Nättinen kiskaisi isännät johtoon ylivoimalla neljän minuutin pelin jälkeen.

Turkulaiset tasoittivat ottelun, kun Erik Thorell onnistui Dave Spinan ja Jerry Ahtolan syötöistä.

Enempää ei maaleja varsinaisella peliajalla nähty. Kummallakin ryhmällä oli toki mahdollisuus iskeä lisäosumia, mutta tolppalaukauksiahan ei tunnetusti lasketa.

Jatkoajalla turkulaisille tarjottiin ratkaisun avaimia, kun vieraat pääsivät pelaamaan kahden minuutin ylivoiman Miika Koiviston jäähyn myötä. Uhrautuvasti taistellut kotijoukkueen alivoimarykmentti kuitenkin kesti vieraiden vyörytyksen.

Voittolaukauskilpailussa ei nähty jukuriosumia. Niinpä TPS:n Ilkka Heikkisen maali jäi myös ottelun voittomaaliksi.

- Oli kova taistelupeli kummaltakin joukkueelta. Totta kai harmittaa, ettemme pystyneet saamaan kuin yhden pisteen, mutta marginaalivat olivat jälleen tutun pienet, pohti Jukurien valmentaja Ville Nieminen.

- Rangaistuspotkut ovat aina kolikon heittelyä ja nyt peli kääntyi TPS:lle. Ollaan tyytyväisiä taistelupisteeseen ja jatketaan matkaa.

Jukurien matka jatkuu seuraavaksi torstaina Helsingissä HIFK:ta vastaan.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O