U20: Jokisen akatemiasta hienoja kokemuksia saanut Kasper Soini tähtää kohti ammattilaisuutta

U20-joukkueeseen täksi kaudeksi siirtynyt Kasper Soini kävi hakemassa uusia kokemuksia välillä Pohjois-Amerikasta Olli Jokisen akatemiajoukkueesta. Tulevaisuudessa puolustajan tavoitteena on päästä pelaamaan jääkiekkoa ammatikseen.

Kasper Soini tuo liikettä ja kiekollista taitoa jukurijoukkueeseen.


U20-joukkueen puolustus sai alkavaksi kaudeksi vahvistusta Helsingistä, kun Jokerien junioreissa pari edelliskautta pelannut Kasper Soini siirtyi Etelä-Savoon.

19-vuotiaalla puolustajalla ei uudessa joukkueessa ollut juurikaan entuudestaan tuttuja pelaajia, joiden houkuttelemana hän olisi viikinkipaitaan siirtynyt. Linkki mikkeliläisryhmään kuitenkin löytyi: Soini pelasi kauden 2019-2020 Floridassa, liigajoukkueen päävalmentaja Olli Jokisen akatemiajoukkueessa.

- Kyllähän se vaikutti ratkaisuun, kun tiesin, että Olli hoitaa hyvin nämä hommat. Oli helppo tulla tänne, Soini myöntää.

Soini lähti Pohjois-Amerikkaan ennen kaikkea uusien kokemuksien perässä. Meno Pohjois-Amerikassa oli puolustajan mukaan ammattimaisempaa kuin Suomen juniorisarjoissa.

- Halusin käydä vähän testaamassa, että millaista jääkiekko siellä on. Siellä oli kyllä hyvä puitteet ja koulukin hoitui siinä samalla. Olihan se hieno kokemus ja kehittyikin aika paljon, kun pääsi pelaamaan paljon, Soini kertoo.

- Pelikin oli vähän erilaista siellä. Joka viikonloppu lennettiin turnauksiin, joissa sitten pelattiin joku viisi peliä kerralla. Joskus saattoi olla jopa kolme peliä päivässä, avaa Soini akatemiajoukkueen arkea.

Akatemiassa jääkiekon rinnalla yhtä tärkeänä osana kulki opiskelu. Joukkue teki yhteistyötä koulujen kanssa, joten arki rytmittyi hyvin koulunkäynnin ja pelaamisen välillä.

- Siellä pelaamisen ja koulun yhdistäminen oli helpompaa kuin täällä Suomessa. Asiat oli hoidettu siten, että koulu ja jääkiekko kulkivat hyvin yhdessä. Ei tarvinnut missata koulusta mitään, että pääsee treenaamaan. Koulussa piti kyllä sitten suoriutua riittävän hyvin, että pääsi treeneihin ja pelaamaan, Soini kertoo.

Mukaan tarttuneiden uusien kokemuksien lisäksi reissu Atlantin taakse oli pelillisestikin onnistunut, sillä Soini koki kehittyneensä pelaajana tuon vuoden aikana.

- Kiekollinen pelaaminen ja sellainen kamppailuvoima menivät eteenpäin. Niissä peleissä kamppailtiin aika kovaa, niin siinä tuli paljon kehitystä.

"Ollaan menty kovaa ja hyvä meininki on joukkueessa"

Mikkelissä Soinin arki on lähtenyt rullaamaan hyvin. Lukiota pelaamisen ohella suorittava puolustaja on ollut tyytyväinen uudessa joukkueessa.

- Olen kyllä tykännyt. Ollaan menty kovaa ja meininki joukkueessa on hyvä, Soini tiivistää.

Harjoitusottelutkin sujuivat Soinilta hienosti, kun pistetili karttui kahdella maalilla ja kolmella syötöllä. Miro Heiskasen esikuvakseen kertova puolustaja erottui kentällä vahvalla liikkeellään, jota hän pitääkin yhtenä vahvuuksistaan.

- Olen aika kiekollinen puolustaja, mutta pystyn myös puolustamaan. Tykkään pelata kiekolla ja käyttää hyvää liikettä hyväkseni, Soini kuvailee itseään.

Harjoituskauden otteluistaan Jukurit otti neljä voittoa ja esitti kentällä myös pelillisesti vahvoja otteita. Soini lähtee hyvien harjoitusotteluiden siivittämänä myös viikonlopun sarjakauden avausta kohti hyvällä itseluottamuksella.

- Kuutta pistettä tietysti lähdetään hakemaan, ei yhtään sen vähempää. Treenit on menneet hyvin ja ollaan mielestäni ihan valmiita sarja-avaukseen. Kovatasoisia pelejä varmasti tiedossa, Soini ennakoi.

Kentällä Soini haluaa auttaa joukkuetta aina parhaansa mukaan voittamaan ja päästä urallaan eteenpäin.

- Tavoite olisi päästä liiga-arkeen mukaan ja pelata hyvä, ehjä kausi. Auttaa tietysti myös parhaani mukaan joukkuetta voittamaan.

Pidemmällä tähtäimellä puolustajan unelmat ovat samat kuin varmasti lähes jokaisella nuorella jääkiekkoilijalla.

- NHL:hän se varmaan kaikilla on unelmana, mutta ensisijaisesti nyt se, että pääsisi pelaamaan jääkiekkoa ammatikseen. Se on ollut itselleni sellainen unelma, Soini päättää.