Otteluraportti: Jännitystä viime sekunneille saakka - Abramov taituroi Ässät kumoon

Jukurien ja Ässien taistelu tarjosi jännitystä koko rahalla. Jännitysnäytelmän päärooliin nousi Jukurien tuore venäläisvahvistus Vitali Abramov, joka kahdella osumallaan ratkaisi 3-2-jatkoaikavoiton.

Abramov upotti debyytissään kiekon kahdesti verkon perille.


Ottelun avauserä oli vauhdikasta peliä ja kamppailu aaltoili päästä päähän. Jukurit sai ottelun alkuhetkillä kiekon kertaalleen maaliinkin, mutta maalinedusruuhkasta syntynyt osuma hylättiin maalivahdin estämisen vuoksi.

Toisessa erässä Ässät nousi kuskin paikalle ja hallitsi pelitapahtumia. Jukurit kuitenkin puolusti tiiviisti keskustaa ja maalilla Sami Rajaniemi poimi laukaukset varmasti kiinni. Kaikkiaan jukurivahdille kertyi toisessa erässä 13 torjuntaa.

Ottelun avausmaalin iski kuitenkin Jukurit hieman erän puolivälin jälkeen. Kiekko pelattiin siniviivalle Aleksandr Jakovenkolle, jonka rannelaukaus painui verkon perille.

Ässille avautui loistotilaisuus tasoitukseen muutamaa minuuttia ennen erän päätöstä, kun se sai rangaistuslaukauksen. Sebastian Wännström ei kuitenkaan yrityksessään onnistunut, vaan kiekko karkasi hänen lavastaan ennen ratkaisua.

Päätöseräkin mentiin Ässien hallinnassa. Jukurit kuitenkin jatkoi sitkeää puolustamistaan ja tappoi kaksi alivoimaakin. Mikkeliläisryhmän taistelu palkittiin vielä pari minuuttia ennen päätöstä, kun debyyttiotteluaan pelannut Vitali Abramov laukoi upean yksilösuorituksensa päätteeksi joukkueensa 2-0-johtoon.

- Kyllähän hän näytti miksi hän on pelannut NHL:ssä ja AHL:ssä tehnyt hyviä pisteitä, kehui päävalmentaja Marko Kauppinen Abramovia.

Ässät haki vimmatusti kavennusta takaa-ajoasemassa ja lopulta onnistui reilua minuuttia ennen loppua, kun Otto Kivenmäki laukoi numeroiksi 2-1. Porilaisten kiri tuotti lopulta myös tasoituksen sekunti ennen loppusummeria, kun kiekko löysi valtavasta maalinedusruuhkasta tiensä Rajaniemen selän taakse. Pitkällisen videotarkistelun jälkeen hyväksytty osuma merkittiin Jakob Stenqvistin nimiin.

Jatkoajalla Jukurit pysyi vahvasti kiekossa ja sai luotua parikin tekopaikkaa ennen ratkaisua. Ratkaisu syntyikin jatkoerän viimeisellä sekunnilla, kun Jukureille tuomittiin rangaistuslaukaus. Abramov meni laukomaan ja upotti kiekon varmasti Aittokallion selän taakse varmistaen voiton.

- Ensimmäinen erä oli meiltä ihan ok, mutta kahta jälkimmäistä hallitsi vastustaja. Kuudella viittä vastaan päästettiin kaksi maalia ja jatkoajalla sitten tuollainen ratkaisu, niin kyllähän siinä tunteita saadaan laidasta laitaan mennä, totesi Kauppinen.

- Tietysti joukkue on ollut henkisesti kovilla, ei ole neljään peliin voitettu ja hyökkäyspäässä onnistumiset olleet vähän niukassa, niin tämmöinen vähän ruskea voittokin saattaa aukaista niitä asioita. Tuo uskallusta ja rohkeutta pelata jatkossa kolme täyttä hyvää erää.