02.03.2025 17:00
Iso vastuu maistuu läpimurtokautta pelaavalle Topias Hynniselle - "Itseluottamus on aika tapissa"
Topias Hynniselle kuluva kausi on ollut läpimurto liigatasolla. Uransa piste-ennätyksen aivan uusiin lukemiin iskenyt hyökkääjälupaus taituroi kaukalossa tällä hetkellä itseluottamus huipussaan.
Vaikka Jukurien kausi on ollut joukkueena haastava, niin yksilötasolla mikkeliläisryhmässä on kuitenkin nähty valonpilkahduksiakin.
Ehkä kirkkaimpana niistä on tuikkinut keskushyökkääjä Topias Hynninen. 19-vuotias hyökkääjälupaus oli kahdella edelliskaudella tehnyt yhteenä Liigassa neljä maalia ja 12 tehopistettä. Kuluva kausi on ollut Hynniselle todellinen läpimurtosesonki, sillä kauden aikana maaliverkko on heilunut 11 kertaa ja tehopisteitä on kasassa tässä vaiheessa 31.
- Itse olen vielä nuori pelaaja, niin varmaan luonnostaankin kehitystä tulee enemmän kuin kokeneemmilla. Fysiikka on mennyt paljon eteenpäin ja testitulokset muutenkin, niin sitten se näkyy jäälläkin, arvioi Hynninen.
Hynnisen vastuu ja rooli ovat kasvaneet tasaisesti kauden mittaan. Minuutteja on tullut ylivoimallakin ja kovimmillaan jääaika on kohonnut reilusti yli 20 minuutin. Oman pelin kulkiessa jaksaminenkin tuntuu vain paranevan.
- Paljon on päässyt pelaamaan ja joka päivä koitetaan jatkaa kehittymistä. Kun on saanut enemmän vastuuta, niin itseluottamus on kasvanut. Itseluottamus on tällä hetkellä itsellä aika tapissa ja varmasti sen kautta tullut onnistumisia. Uskaltaa yrittää rohkeammin. Varmaan se itseluottamuksen kasvu on ollut se isoin juttu tässä tällä kaudella, mietiskeli Hynninen.
Nuori keskushyökkääjä on muodostanut hyökkäyskolmikon jo pitkän aikaa kultakypärä Peter Abbandonaton sekä kapteeni Jesper Piitulaisen kanssa. Kokeneemmat ketjukaverit saavat myös kiitosta Hynniseltä.
- Siinä on kaksi hyvää peluria ja niiden kanssa on ollut kiva pelata. Sekin on varmasti ollut palkinto itselle hyvästä työstä, kun on päässyt pelaamaan tuollaiseen ketjuun, totesi Hynninen.
Unohtumaton kokemus Kanadassa
Liiga-pelien lisäksi Hynnisen kauteen on mahtunut maajoukkuekomennuksiakin. Syksy huipentui vuodenvaihteessa Kanadassa pelattuihin U20 MM-kisoihin, joihin Hynninen myös valittiin mukaan. Suomi eteni turnauksessa aina finaaliin saakka, jossa kärsi tappion Yhdysvalloille. Hynninen itse keräsi turnauksessa kuudessa ottelussa tehot 0+4.
- Se oli kyllä hieno kokemus, varmasti muistaa sen reissun pitkään. Sielläkin vastuuta tuli ja peli kulki ihan ok. Olin vielä ennen kisoja kovassa kuumeessa ja mietittiin kuinka kauan joutuu huilaamaan, mutta ei onneksi tarvinnut kuin se eka Kanada-peli olla pois. Vähän ehkä se kipeys näkyi turnauksen alussa itsellä, mutta loppua kohti pelaaminen parani, Hynninen kertoi.
- Olihan se huikeaa päästä finaaliin, vaikka siinä harmillinen tappio tulikin. Ihan uskomaton reissu ja upea joukkue meillä oli. Kyllä se hopeakin aika äkkiä sitten alkoi maistumaan voitetulta mitalilta. Sekin on kuitenkin aika iso juttu varsinkin, kun meiltä ei ennen turnausta finaalipaikkaa odotettu. Koko ajan sitä ymmärtää paremmin kuinka iso juttu se oli lopulta.
MM-turnauksessa Hynninen pääsi pelaamaan pitkästä aikaa yhdessä edelliskausien joukkuekaverinsa Konsta Heleniuksen kanssa. Hyvän ystävän kanssa jaettu kokemus teki turnauksesta hyökkääjälle entistä ikimuistoisemman.
- Kyllä se varmasti toi entisestään lisää intoa pelata. Konsta on hyvä ystävä itselle ja pääsi hänen kanssaan tuollaisen turnauksen pelaamaan. Oli kyllä hienoa.
Hynninen oli viime kesänä ensimmäistä varausikäinen NHL:ään, mutta varausta ei vielä tullut. U20 MM-kisoissa NHL-seurojen pelaajatarkkailijat seuraavat pelejä silmä kovana ja tällä kertaa varmasti myös loistokautta pelaavan Hynnisen nimikin on papereissa alleviivattu erilaisella vahvuudella kuin aiemmin.
- Ei se nyt päällimmäisenä ole mielessä ollut, mutta tietysti sitä vähän miettii. Toivottavasti se varaus nyt kesällä tulisi. Kyllähän se viime kesänä harmitti, kun sitä varausta ei tullut. Vähän siitä sellaista näytönhalua jäi tähän kauteen, Hynninen sanaili.
"Jokainen tekee töitä, että ollaan parhaimmillaan kevään tärkeissä peleissä"
Jukurien kausi on ollut kaikinpuolin vaikea. Joukkue on parhaimmillaan pelannut hyvin, mutta tulokset ovat kiertäneet ja mikkeliläisryhmä onkin sarjan hännillä. Tammikuussa mikkeliläisten penkin takanakin tuli muutosta, kun Marko Tuomaisen tilalle päävalmentajaksi pestattiin Jonne Virtanen.
- Jotain muutosta piti tehdä ja nyt se oli tuollainen ratkaisu. Omasta mielestäni vaihdos on vain positiivisesti vaikuttanut tekemiseen. Saanut vähän kuin uutta alkua taas. Vähän uusia juttuja, uusia harjoituksia ja uutta pelitapaa, mietiskeli Hynninen.
Hynnisen mukaan isoin kehitys Virtasen jaksolla tähän mennessä on tullut viisikkopuolustamisessa.
- Ollaan saatu treeneissä sellaista jämäkkyyttä lisää ja se on näkynyt peleissäkin, että ollaan puolustettu paremmin ja alivoima on ollut hyvää. Sellaista jämäkkyyttä on tullut lisää ja nyt vielä pitää sitä tehokkuutta saada paremmaksi. Sekin auttaa itseluottamuksen saamisessa, kun pystytään pitämään oma pää puhtaampana.
Hynninen kuvailee uutta päävalmentajaa vaativaksi tyypiksi, josta löytyy kuitenkin kaksi puolta.
- Hyvä tyyppi Jonne on. Harjoitusten ulkopuolella pystyy heittämään hänen kanssa läppääkin, mutta sitten kun tehdään hommia, niin tehdään tosissaan ja täysillä. Potkii kyllä eteenpäin, se on kyllä hyvä juttu.
Tappiot luonnollisesti syövät mielialaa, mutta jukurijoukkueessa taisteluilme on säilynyt hyvänä heikoista tuloksista huolimatta.
- Yllättävän hyvä fiilis on ollut, vaikka tulos on kiertänyt. Meillä on ollut porukalla hauskaa yhdessä ja täysillä tuolla jokainen painaa hommia. Sitä varten jokainen tekee töitä, että ollaan parhaimmillaan niissä kevään tärkeissä peleissä, Hynninen kuvailee.