HPK ETEVÄMPI KOTIKAUKALOSSAAN

Preaseason jatkui osaltamme HPK:n vieraana Hämeenlinnassa. Niukkamaalinen ottelu päättyi HPK:n hyväksi 3-1 (1-1, 1-0, 1-0)

Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen


Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti ja molemmat saivat luotua hyviä maalintekopaikkoja jo ensimmäisillä minuuteilla. HPK pääsi ottelussa varkain 1-0 johtoon, kun Oskari Lehtisen siniviivalta tullut laukaus muutti onnekkaasti suuntaa puolustuksen mailasta ja painui vastustamattomasti maaliin.

Ylivoimalla oli meidän vuoro. HPK joutui rikkomaan vahvan hyökkäyksen päätteeksi ja pääsimme pelaamaan ylivoimapeliä. Hyökkäyspään aloituksen jälkeen kiekko pelattiin siniviivalle Teemu Suhosen lapaan, joka laukoi kiekon komeasti vasempaan yläkulmaan. Vauhdikas ja avoin ensimmäinen erä päättyi 1-1 lukemiin.

Toiseen erään HPK tuli hyvällä luistelulla ja oli askeleen edellä. HPK sai ajoittain vahvan paineen meidän alueelle, emmekä päässeet vaihtamaan tuoreita jalkoja kentälle ja paine yltyi kertaalleen liian kovaksi. Hämeenlinnalaiset tekivät erään yhden osuman kuuden minuutin kohdalla. Kolmanteen erään päästiin yhden maalin takaa-ajoasemassa Sami Rajaniemen hienojen torjuntojen ansiosta.

Päätöserässä pelasimme parasta peliämme ottelussa ja sitä kautta saimme luotua hyviä maalintekopaikkoja. Murjoimme kiekkoa kohti HPK maalia, mutta maalivahti Emil Larmi ei ollut yllätettävissä toistamiseen tänään. Mika Partasella oli paras paikka, kun pääsi vastakkain HPK:n maalivahdin kanssa, mutta tolpat kilisivät. HPK teki viimeisen maalinsa tyhjään maaliin.


JUKURIT - PELICANS torstaina 30.8. klo 18.30

Seuraava harjoitusottelumme pelataan Ikioma Areenalla torstaina 30.8. Kiekko tippuu jäähän klo 18.30 ja ovet avataan klo 17.00.

Harjoitusotteluiden liput -50% kauden 2018-2019 ottelulippujen hinnoista, alkaen 6€. Liput voit hankkia Jukurit Shopilta ja osoitteesta lippu.fi

Löytyykö sinulta jo Heimokortti? Pääset Ikioma Areenalla pelattaviin harjoitusotteluihimme Heimokortilla veloituksetta.

Mikäli haluat vakiopaikan Ikioma Areenan katsomossa, kausikortin valinta onnistuu täältä!