Heimokortti -kampanja tavoitteeseen

Heimokortti -kampanja oli onnistunut.

Jukurien Heimokortti seisomapaikalle kampanjan osalta päästiin tavoitteeseen. Tavoitteena oli myydä 300 Heimokorttia seisomapaikalle ensi kaudeksi, kampanjan päätyttyä tiistaina 2.4. seisomapaikalle myytyjen Heimokorttien osalta luku näytti 302 myytyä korttia. Myytyjen seisomapaikka Heimokorttien lukumäärä on selvästi enemmän kuin viime kaudella, jolloin myytyjä Heimokortteja seisomapaikalle oli 171. Tämä tarkoittaa, että katsomossa tullaan näkemään nykyisten fanien lisäksi paljon uusia katsojia. Liiga sekä Jukurit siis kiinnostavat eteläsavolaisia.

Tulevan kauden Heimokortteja ollaan myyty hyvää vauhtia myös istumapaikoille. Ikioma Areenan A-puolen istumakatsomo alkaa olla viimeisiä paikkoja vaille täytetty. Kun maksat Heimokortin istumapaikalle kokonaisuudessaan huhtikuun loppuun mennessä, osallistut arvontaan, jossa voit voittaa MM-kisakatsomon saunallisessa aitiossa Ikioma Areenalla. Kisakatsomoon sisältyy myös Eepin Grillin tarjoamat kisaeväät.

15.5.2018 järjestetään Ikioma Areenalla Ikioma-ilta, jossa kaikilla on mahdollisuus tulla tutustumaan Ikioma Areenan tiloihin ja katsomaan vapaita istumapaikkoja ensikaudelle. Silloin kaikille tarjoutuu tilaisuus nähdä konkreettisesti omin silmin miltä istumapaikoilta Ikioma Areena näyttää. Vapaita paikkoja voi myös tarkastella lippu.fi -sivustolta.

Heimokortit sisältävät lukuisia etuja joita pystyy hyödyntämään pitkin kautta. Pääset kauden 2018-2019 harjoitusotteluihin, voit nauttia Nuorten SM-Liiga otteluista kaudella 2018-2019, saat etuja Jukurit Shopista, pääset Heimobussilla Ikioma Areenalla otteluiltoina ja näet kaikki 30 runkosarjan ottelua omalta paikaltasi. Vain kausikortin ostamalla varmistat paikkasi kaikissa näissä tapahtumissa ja saat kaikki hienot edut.


Kausikortit löydät osoitteesta: https://jukurit.fi/fi-fi/ottelut-ja-liput/heimokortit/96/

Seisomakatsomo Heimokortit ja fanituotteet Jukurien verkkokaupassa: https://kauppa.jukurit.fi/

Tervetuloa mukaan Jukuriheimoon!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O