Harjoituskausi käyntiin HIFK:n ja Pelicansin vieraana

Kausi pelien osalta pistetään käyntiin vieraskaukaloissa, joissa tällä viikolla vastassa ovat HIFK ja Pelicans.


Harjoituskausi laitetaan tällä viikolla käyntiin kahden ottelun voimin. Keskiviikkona sarvipäät matkaavat HIFK:n vieraaksi Helsinkiin ja perjantaina on edessä reissu Lahteen, jossa vastassa on Pelicans.

Jukuritkin on uudistuneella ryhmällä ehtinyt omatoimijakson jälkeen treenaamaan reilun viikon ajan yhdessä. Puolustus on säilynyt viime kaudelta tutussa muodossa, mutta maalivahtiosastolta ja hyökkäyksestä löytyy paljon uusia nimiä. HIFK:stakin tutut Frans Tuohimaa ja Markus Ruusu muodostavat maalivahtikaksikon. Hyökkäyksestä löytyy muun muassa kokenut Juhamatti Aaltonen, KalPasta saapunut Miikka Pitkänen sekä tsekkiveljekset Ondrej ja Michal Kovarcik. Nuorta voimaa kokoonpanoon tuovat WHL:ssä maaleja pyssyttänyt Niko Huuhtanen sekä Daniel Mäkiaho.

HIFK on tuttu vastustaja kauden avauksessa, sillä joukkueet kohtasivat myös viime syksynä kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa. Tuolloin helsinkiläisryhmä vei voiton jatkoajalla 5-4-lukemin. HIFK:llekin keskiviikon kamppailu on harjoituskauden ensimmäinen.

Viime keväänä puolivälierissä TPS:lle taipuneen helsinkiläisryhmän miehistön muutokset viime kauteen nähden ovat olleet maltillisia. Kärkipelaajista keskushyökkääjä Alex Broadhurst, ykköspistemies Jere Innala sekä tehokkain puolustaja Jordan Schmaltz poistuivat, mutta joukkueessa jatkavat muun muassa keväällä ryhmään liittynyt Iiro Pakarinen, Eetu Koivistoinen, Olli Palola sekä ruotsalaiskaksikko Johan Motin- Sebastian Dyk.

Uusina kasvoina joukkueeseen liittyivät Liigan maalikuninkuuden 2019-2020 voittanut Julius Nättinen, puolustuksen paluumuuttaja Ilari Melart, Otso Rantakari sekä ruotsalaispuolustaja Eddie Larsson. Jokereista tuli myös mielenkiintoinen nuori vahvistus, kun 2005 ikäluokan kovimpiin lupauksiin lukeutuva hyökkääjä Kasper Halttunen vaihtoi HIFK-paitaan.

SHL-kokemusta ja nuorta voimaa

Pelicans käynnisti harjoituspelikautensa jo viime viikonloppuna. Ranskan Grenoblessa pitämänsä harjoitusleirin päätteeksi lahtelaisryhmä pelasi kaksi ottelua maan viime kauden mestarijoukkue Grenoblea vastaan. Tuloksina otteluista olivat 4-1-tappio ja 8-7-voitto.

Lahtelaiset saivat pidettyä riveissään viime kauden ykkösnimensä, kun Iikka Kangasniemi, Teemu Eronen sekä Lukas Jasek tekivät jatkosopimukset joukkueen kanssa. Tsekkihyökkääjä Jasek toipuu kuitenkin tällä hetkellä leikkauksesta, joten häntä ei vielä kentällä nähdä.

Pelicansin ryhmä on kokonaisuutena hyvin nuorekas, sillä kokoonpanossa 2000-luvulla syntyneitä pelaajia on peräti 16 kappaletta. Kokemusta lahtelaisnippuun tuovat SHL:stä tulleet uudet hankinnat puolustaja Peter Andersson ja hyökkääjä Lars Bryggman.

Heidän lisäkseen kesän aikana joukkueeseen siirtyivät KalPaa ja Ilvestä aiemmin edustanut Joni Ikonen, Tapparasta tullut nuori puolustaja Saku Salminen, koeajalla pelipaikkaa metsästävä Aleksi Varttinen sekä viimeisimpänä joukkueeseen liittynyt 20-vuotias ruotsalaispuolustaja Viktor Persson.

Mikkeliläisille tutut Mikko Kokkonen ja Henri Nikkanen lähtivät tavoittelemaan NHL-paikkaa, mutta entinen jukurikapteeni Miika Roine nähdään Pelicans-paidassa alkavalla kaudellakin.

HIFK-Jukurit keskiviikkona 10.8.2022 klo 17.00. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä HIFK:n Youtube-kanavalla, jossa lähetys alkaa kello 16.30! Linkki kanavalle tässä!

Pelicans-Jukurit perjantaina 12.8.2022 klo 17.00. Ottelun voi katsoa Solidsport-palvelussa hintaan 7,90€! Linkki lähetykseen tässä!